Kannattaa muuten kirjautua Blogilistalla lukijaksi, niin pysyy näppärästi hollilla lukemissaan blogeissa. Huomasin vain vakoiluvälineeni kautta, että kumman monet edelleen saapuvat tämän osoitteen kautta. Ei tarvitse mennä mutkille, kun pääsee suoraankin. ;-D

Edit 9.1.2009 Linkit poistettu yksityisyyssyistä. Mikäli tahdot jatkaa lukemista, ota yhteys sähköpostilla, annan tarvittaessa uuden osoitteen.

Eilinen taas osoitti, ettei Vuodatuksella ole hyvä olla. Blogiin ei päässyt kuuteen tuntiin, eikä katkoksesta ilmoitettu etukäteen. Eikä sen puoleen ollut tiedotusta jälkeen päinkään, mitä tapahtui. Oliko lauantain seisokki se kapasiteetin nosto? Vai mikä se oli? Kaatuko koko Vuodatus?

Minulla on jo toinen blogi perustettuna. Mietin, mitä teen tälle vanhalle. Jätänkö paikalleen arkeologisia kaivauksia varten vai aloitanko puhtaalta pöydältä, tuhoan blogin sen jälkeen, kun olen siirtynyt toiseen? Toisaalta lähteminen on vaikeata, olen jo tottunut, jopa jossain määrin kiintynyt, Vuodatukseen. Yksityisyys ja suomalaisuus vetosivat, nythän Alma Media omistaa tämänkin. Mitä siitäkin seuranne? Ryöstöviljelyä? Ja boikotoidakin Almaa pitäisi.

Tekstit ovat tallessa, mutta kommentit eivät. Ja kommentit kuitenkin ovat aika oleellisia, bloggaamisen suola ja muut mausteet. Niistä näkee, miten lukijakunta on vaihtunut, jotkut ovat kadonneet, uusia tullut lisää. Kommentit ovat mielenkiintoisia, onhan se hienoa lukea reaktioita, joita oma teksti saa ihmisissa aikaiseksi. Pitäisi itsekin kommentoida enemmän, vaan kun yleensä ei heti kerkeä sitä tekemään, niin sitten se vain jää.

En minä nyt aivan heti lähde. Pyörittelen kuitenkin ongelmaa puolelta ja toiselta. Perehdyn uuden blogini toimintaan, ennen kuin telakoin vanhan. Enkä lähde salaa, kerron uuden osoitteen, ennen kuin sammutan valot ja panen oven säppiin.

Koska eilisilta oli kiva ja mukava – ykkösluokan seuraa, onnistunutta apetta (jälkiruokana marjapiirakkaa, kyllä toisten kelpaa kun niillä on SÄHKÖuuni, pieni katkerrus), riittävästi juomaa, hyvät jutut, nukkuva kaksi½vuotias (helppo tyyppi! Eikä edes ymmärtänyt pelätä minua!!!) – niin nyt sitten elimistöni päätti, että kärsimys kaunistaa vanhaa raihnaista ruumistani.

Unet jäivät alle viiteen tuntiin. Ei varmaan enempää siitä aiheesta tarvitse jatkaa. Mutta olen ainakin käyttänyt ajan hyödyksi, ensimmäinen pyykkikoneellinen huristelee itseään puhtaaksi naapuritalomme kattopesulassa (pitäisi muuten muistaa ottaa kamera mukaan, kun menen vaihtamaan pyykkejä, aika komeat maisemat, Helsingissä on ruska). Sen lisäksi olen jo leikkinyt vaarallisen Winston-katin kanssa kissanmetsästystä, putsannut herran kakkeliastian, jynssänyt vessan lattian, laittanut tofun marinadiin (juu juu, pesin kädet kunnolla ennen sitä!) ja lukenut yhden blogin.

Pyykkivuoron jälkeen on pakko käydä Prisma-kaupassa. Olen kantanut tänne parisen kuukautta erinäisiä siideri- ja viinipulloja palauttamatta yhtään välillä. Olen juonut kaksi muovipussillista. On siinä onneksi limppari- ja vissypullojakin, ettei tässä aivan alkoholistiksi leimaudu. Muistan yhden ystäväni kertomuksen äidistään, joka yritti tunkea omatkin saunakaljahylsynsä vävykokelaan kassiin, ei itse ilennyt palauttaa niitä kyläkauppaan. Minua ei onneksi huoleta, minä kerta juon, niin sitten huolehdin poiskin. Minä vaan juon ja pissaan, toisten ei tarvitse selittää, lainatakseni yhtä mainosfraasia.

Tytärpuolen kanssa haastelin pikaisesti. Hänkin saattaa poiketa. Syytä olisi, raahasin eilisestä kyläpaikastani kolmet kengät, kaksi paitaa ja yhdet farkut, jotka hyvin todennäköisesti sopivat hänelle. Hakekoon pois tai annan naapurille. Räyh. Ja toivottavasti isänsä hakee tuon prkleen pöydän pois, ennen kuin alan käyttäytyä sen kanssa kuin naapurit viime yönä vieraitaan kohtaan, viskaan sen pihalle. Ja samanlaisen ruminan kanssa.

Minulle selvisi eilen töistä tullessani, ketä en ainakaan äänestä kunnallisvaaleissa. Yhden ehdokasraasun kannattajat ja vaalityöntekijät nimittäin ovat sokeita. Kun ovessani lukee ”Ei mainoksia”, se tarkoittaa ei myös vaalimainoksille niin pitkään, kun ne eivät ole henkilökohtaisesti nimellä minulle tarkoitettuja. Ei tuntunut olevan. Kamppailin pitkään kerronko täällä sen typeriä vaaliavustajia omaavan ehdokkaan nimenkin, mutta jos nyt kuitenkin jättäisin karhunpalveluksen tekemättä.

Onneksi ehdokas ei ollut siitä puolueesta, jota tavallisesti olen äänestänyt eikä myöskään edustanut sitä puoluetta, jonka ehdokasta minun useamman vaalikoneen perusteella pitäisi äänestää. Kyseinen ehdokas onkin yllättäen mies. Minulla kun on ollut tapana äänestää naista. Nyt vain ei tuntunut naisia samanlaiset asiat kiinnostavan aivan siinä määrin kuin minua. Johtuneko siitä, etten ole perheellinen nainen itse. Ei paljon kiinnosta lastenhoitoasiat. Enemmän minua alkaa kiinnostaa terveydenhuollon järjestäminen niin, että itsekin sitä saisin jossain vaiheessa. (Lausumattomaan kysymykseenne: Ei, en äänestä myöskään senioripuoluetta.)

Illalla menen taas kylään. Minusta on tulossa melkoinen kyläluuta. Mutta en edelleenkään näköjään uskaltaudu sellaisiin tilanteisiin, joissa olisi mahdollista tavata vastakkaisen sukupuolen edustajia. Se kyllä saisi jossain vaiheessa muuttua, että pääsisi edes kuivaharjoittelemaan.

Kun ihminen herää tiettyyn aikaan, pukee, pesee hampaat ja lähtee töihin tietyllä kellonlyömällä, mojottaa julkisissa kulkuvälineissä tiettyä reittiä ja aikataulutusta noudattaen, saapuu töihin suurin piirtein saman aikataulun mukaan joka arkipäivä, ja sitten herää töissä blogipäivityksen ja kahvikupillisen voimin, on äkillinen ja agressiivinen muutos pahasta. Terveisiä vaan VR:lle, että minun päiväni on nyt sitten ihan katollaan.

Kokeilkaas piruuttanne miten pääsette Pohjois-Haagan asemalta Vantaankoskelle. Voin kertoa, että aika huonosti. HKL:n aikatauluneuvontakaan ei osannut sanoa mitään, ehdotti matkustamista Ruskeasuon risteykseen saakka! itse piti päätellä tämäkin asia. Ensin 54:llä Hämeenlinnantien varteen, siellä kävelyä ramppien ali Venälaisen koulun pysäkille ja sitten 453:lla Martinlaaksoon ja taas kävelyä. Ei muuten kiinnostanut. Onneksi satuin törmäämään yhteen työkaveriin ja kolmas tuntematon napattiin vielä taksiasemalta samaan kyytiin. VR on mulle kympin auki.

Yllättäen puolen tunnin aikatauluheitto on sotkenut koko aamupäivän ohjelmani. Sen lisäksi olen vielä juoksennellut palaverista toiseen pää kolmantena jalkana. Nytkin pitäisi taas olla menossa. Jotta se siitä, tästä kirjoituksesta. Toivottavasti teillä menee tänään paremmin. Toistossa on turvaa, rutiinit ovat hyvästä, terveisin nimimerkki ”Ei järkytyksia aamuisin, kiitos.”

Pilkoin eilen parveketomaattini biojäteastiaan. Vielä jäi multa ruukkuun, mietin voisiko siinä kasvattaa vielä ensi kesänä jotain, jos vaihtaisi päällimmäisen kerroksen. Ruukku on nimittäin iso, ja imee multaa melkoisen määrän. Köynnöskrassi saa vielä hetken olla, en raskinut pilkkoa kukkivaa kasvia. Keväällä saamani keltainen tulilatvakin sinnittelee vielä, se teki toiset kukat kesällä. Kai minun vielä pitää se siirtää ihan oikeaan ruukkuun, en voi elävaa kasvia bioroskikseenkaan vääntää.

Kissan kanssakin piti leikkiä. Herra seurasi mielenkiinnolla tomaatintappoprojektiani, oli kovasti mukana ”auttamassa”. Jossain vaiheessa pääsin nostelemaan Winstonia pois tieltä, yllättävän kiltisti hän sen otti, en saanutkaan kynsiä kätösiini. Niinpä palkinnoksi vietimme sitten kunnon kissa ja hiiri sessioin. Uusimpana leluna meillä oli lattiaharja, jota oli ihana purra ja tappaa.

Touhusin sienten kanssa, kasasin ne pienempään kekoon. Kuivukoot rauhassa ennen kuin murskaan ne purkkiin. Tiskasin astiat ja hankasin hellan puhtaaksi. Siinä olikin homma, onneksi olin ostanut karhunkieliä. Minulla on jonkin sortin ”puhdas hella” pakkomielle, revin pelihousuni likaisten uunien ja hellalevyjen kanssa. En kestä kovin kauan katsella roiskeita, joita väistämättä saan hosumisellani aikaiseksi. En kuitenkaan niin paljon kuin Luonnonvoima, hänellä on ilmiömäinen kyky pyörähtää keittiössä ja saada se rasvan ja murusten valtaan.

Ennen kuin huomasinkaan kello oli lähempänä puoltayötä. Senhän tietää mitä siitä seuraa, en saa enää unta. Kokeilin iltapalaa, lämmintä suihkua ja tylsää kirjaa. Loppujen lopuksi vain sammutin valot ja makasin hiljaa tulpat korvissa. Tulpat ovat maailman paras keksintö, en tiedä kestäisinkö Winstonia ilman niitä. Käyttämäni merkki Moldex on osoittautunut erittäin hyvin kissan öisen naukukohtauksen torjunnassa.

Tänä aamuna herra päätti vielä herättää minut puoli kuudelta. Kun ei ääni tehoa, Winston uskaltautui pääni viereen (heräsin jo oikeastaan siihen) ja taputti minua yllättävän hellästi poskeen. Ei kynsiä eikä hampaita. Se tästä vielä puuttuisikin, että pitäisi ryhtyä pelkäämään karvanaamaa. Mutta nyt olen väsynyt. Verenpaine on varmaan tapissa, silmät seisovat ja ryhti on lysyssä. Luulisi ensi yönä unen tulevan taistelematta. Ei pitäisi ryhtyä enää työpäivän päälle tekemään toista, pitäisi vain rauhoittua ja olla hissukseen.

Ihan hetken aikaa kuvittelin, että esihenkilölle voi puhua kuin ihmiselle, mutta se kohtaus loppui pikaisesti, kun minut palautettiin takaisin ruotuun. Enhän minä raukka edes tiedä, miten vaikeata hänen elämänsä on. En niin, enkä muuten tahdokaan. Voin kyllä sympatiseerata ja empatiseerata, mutta perkele, jos minun pitää kadottaa elämäniloni vain sen takia, että hän on esimiesasemassa ja joutuu roikkumaan kaikki illat puhelimessa Ameriikan ihmeiden kanssa! Hiljaa osaan kyllä olla.

Ikinä ei voi tietää, millaisella päällä töissä ollaan. Ja aina se vaikuttaa aivan kaikkeen. Olenhan minä itsekin tuulella, jos toisellakin, mutta pyrin kyllä työni tekemään niin, ettei muiden tarvitse pelätä puhuttelemistani. Minä puhisen tuntemukseni (hyvät ja pahat) omaan pikku tunnustuslaatikkooni, käännän sille selkäni, koitan käyttäytyä kuin ihmiset konsanaan. Sitten taas kotona saa olla aivan mitä mieltä tykkää, vetää vaikka perseet, jos siltä tuntuu. Ei muuten juurikaan tunnu enää. On se vaan ihanaa, että saa ongelmiaan ratkottua nykyään ilman viinaakin.

En pyri enää turruttamaan itseäni. Toisaalta tuntuu, ettei ole oikeastaan enää turrutettavaakaan. Oikeastaan edes esihenkilön vinkuminen ei haittaa. Ingenting jöör noogonting. Kaikki on vaan ihan hyvin. Jos esihenkilö tykkää viisastella, annetaan sen viisastella. Jos bussit eivät tule ajallaan, ja kauas on pitkä matka, niin mitäs sitten? Aikaahan on. Aina niin pitkään, kun sitä sitten kuolee. Huihai. Mie siis tänään olen ihan hyvällä tuulella, mutta panenpa sen hymyni pyllyyn, ei töissä saa olla kivaakaan. Eikä ihminen viihtyä itsensä kanssa, puhumattakaan töistä. Eihän vaikka?

Muistinpas vihdoinkin tarkistaa pelinjohtajaltamme pelaamamme pelin. Komealtahan se kalskahtaa: The Temple of the Elemental Evil. Eilen meille taas selvisi, että olemme melkoisia kohkaajia, yksi ylipappi olisi kannattanut pitää hengissä, sen lisäksi kaikkia örkkejä ei kannata teilata. Joskus niiden vapaaksi laskemisestakin saa kokemuspisteitä. Pari huonetta jäi yläkerrassa tarkistamatta, kun melskasimme jo seuraavaan kerrokseen. Varmaan vielä edessä on paluu takaisin.

Tein gluteenittomia sämpylöitä tummasta gluteenittomasta jauhoseoksesta. On se vain aivan erilaista sämpylän tekoa, jauho ”jämähtää” huomattavasti nopeammin kuin vehnäjauho.

Gluteenittomat hampurilaissämpylät (16 kpl keskikokoista sämpylää)

6 dl lämmintä vettä

50 g hiivaa

Suolaa maun mukaan

Hunajaa muutama teelusikallinen

Kauraryynejä, seesaminsiemeniä, auringonkukansiemeniä ja pellavansiemeniä

Gluteenitonta jauhoseosta (n. 6 – 7 dl)

½ dl öljyä

Liuota hiiva lämpöiseen veteen, lisää suola ja siemenet sekä hunaja. Sekoita. Ryhdy lisäämään jauhoja vispaten ne nesteen joukkoon. Sitten siirry käsiveivaukseen. Kun taikina jämähtää (tapahtuu yllättäen ja äkkiä), lisää öljy. Veivaa se joukkoon.

Kohota taikina muovin alla, kyllä se vähän nousee, kun aikansa odottelee. Sen jälkeen kumoa taikina leivonta-alustalle, jaa 16 osaan, veivaa pellille sämpylöiksi. Muista, ettei gluteeniton taikina ole yhtä kuohkeaa kuin tavallinen taikina. Taas muovihuppu sämpylöille niskaan, kohota 20 minuuttia. Uuni + 225 C, 15 minuuttia. Käännä paistamisen puolivälissä.

Sämpylöiden ulkonäkö on hailakka, ne eivät ruskistu niin kuin perinteiset vehnäsämpylät. Mutta maku on todella hyvä. Mene tiedä, miten maku kehittyisi seuraavaan päivään, mutta ainakin omatekoisten hampurilaispihvien, cheddarin, vihannesten ja parin erilaisen hampurilaiskastikkeen sekä lohkoperunoiden kanssa todella nautinnollinen kokemus. En jaksanut syödä kuin kaksi hampurilaista. Join tosin lisäksi useamman lasillisen pirtelöä. Naminami, Ameriikka, välillä niin ihanan epäterveellinen maa.

Peli eteni muuten ihan hyvin, mutta jotenkin minulla on sellainen tunne, että etenemme hitaammin kuin pelkkään pelaamiseen keskittyvä roolipeliporukka. Meillä kun tahtoo välillä mennä seurusteluksi ja syömiseksi koko hommeli. En kyllä valita, minulla ainakin on kivaa ja mukavaa. Paranemista ja terveisiä sille yhdelle porukan jäsenelle, joka ei eilen päässyt paikalle! Varoituksen sana muille pahasti allergisille, kannattaa ihan oikeasti olla varovainen, kun alkaa natustella lääkekuuria, vaikka miten olisi aikaisemmin samaa lääkettä voinut syödä, anafylaktinen shokki ei ole leikin asia!

Muistatteko, kun viikko sitten harmittelin autokyydin puutetta. Kun metsään teki mieli kauemmas kuin Kehä Ykkösen kupeeseen. Sähköpostiini ilmoittautui ihana ihminen, joka ei sanojensa mukaan tuntenut sieniä, mutta tahtoi metsään. Eikä kuulema pitänyt tapoinaan murhata ja paloitella metsässä juuri tapaamiaan ihmisiä. Minähän otin sanasta naista ja muutaman tunnustelevan viestin jälkeen teimme treffit eiliselle.

Ilmaa piti jännätä koko viikon. Aamullakin vielä satoi, satoi oikein kaatamalla kun hyppäsin autoon ja läksimme huristelemaan kohti Pohjoista Espoota. Vaan siitä se taas iloksi muuttui. Aurinko pilkisteli pilvien välistä, kun työnnyimme metsään. Maasto oli tietysti märkää, mutta sen korvasi happirikas ilma ja uskomaton jumalainen märän metsän tuoksu.

Vanhat metsänkulmat olivat paikallaan. Valitettavasti vain sienet eivät olleet, niitä näkyi todella heikosti. Kävelimme parisen tuntia ympäri, perässäni oli kuulema yhtä helppoa kävellä kuin Nuuksion merkityillä poluilla. Löysimme suppilovahveroita sieltä täältä, juuri sen verran, että tuli hyvä mieli, kun tuli lähteneeksi liikkeelle, mutta edellisinä vuosina paikalla kasvaneisiin huippusaaliisiin oli matkaa niin, että melkein harmitti. Onneksi oli mielenkiintoista ja mukavaa seuraa ja hieno syksyinen ilma.

Metsässä on helppo puhua, sekin tuli todistettua. Siellä vakavatkin asiat saavat keveän muodon, mieli raikastuu. Samalla saa himppasen liikuntaa ja parhaassa tapauksessa jotain täytettä pussin pohjallekin. Aika upea reissu, jälleen kerran, kiitos etenkin aktiiviselle lukijalleni! Mennään pian uudelleen!

Nyt olen sitten paistanut ensimmäiset leipäni kaasu-uunissa. Leivoin pari vuokaleipää, tekaisin lopputaikinasta pizzan. Tutustuin tarkemmin uunin käyttöohjeeseen, kaasu-uunissa tekeleet laitetaankin aina vain alemmas, päin vastoin kuin sähköuunissa. Leivästä tuli kohtuullinen, pohja ruskettui, pinta jäi jälleen vaaleaksi. Pizzan paistamisessa etenkin ärsyttää, kun juusto ei ruskistu.

Käytin hyväksi havaittua/ kerran testattua sipulikeittopussi-leipäohjetta. Seuraavalla kerralla kokeilen jotain muuta. Kieltämättä siinä vaiheessa kun vaivasin taikinaa hiki päässä, mietin, että kyllä sitä pitää olla hullu. Kaupan hyllyt ovat täynnä tuoretta leipää, ja minä onneton vähäpää veivaan taikinaa. Tänä aamuna maistelin leipääni, hyvää ja kosteata. Onneksi laitoin suurimman osan pakkaseen, moinen ei kauan muovipussissa säily.

Tuoretta leipää – onneksi en syönyt enempää kuin tämän yhden valokuvamallileivän

Huomiseksi pitäisi kehittää mukava gluteeniton sämpyläohje, on nimittäin peli-iltapäivä tiedossa. Ruokateemana tällä kertaa hampurilaiset, pirtelöt ja muut amerikan herkut.

Eilen illalla kuuntelin ukkosta. Pari kertaa salamoi lännessä, mutta ei se aivan päälle tullut. En osannut taas mennä nukkumaan. Viime yö meni kääntyillessä, toivottavasti luvassa oleva metsäretki saa minut ensi yönä jo nukkumaan. Alan lievästi sanottuna kyllästyä tähän osa-aikaunettomuuteeni. Voin vain kuvitella, millaista on, kun joka yö saa pyöriä sängyn pohjalla.

Toinen uutukaisista peileistäni todella kummallisesta kuvakulmasta. Vaan on se söpö, kuin koru. (Edit 7.10. Ihmekö, että näytti oudolta, koko kuva oli nurinkurin. Mindmappini vaan on sullo.)