Kun tuo mies, kenen kanssa asun, päätti ryhtyä päiväunille vajaa tunti sitten, oli taas aikaa lukea muidenkin blogeja. Mietin, että pitäisikö ryhtyä listaamaan sivuun, mitä lukee, luulen kuitenkin, että siitä mitään hyötyä ole. Kaikki löytävät omat hyvänsä aivan itse.

Ajelimme Kontulassa, kävimme hakemassa uuden keittiönpöydän, kanarian keltaisen pyöreän retropläjäyksen, joka olisi varmaan edellisiltä omistajilta lentänyt hevonhumppaan tulossa olevassa muutossa, mutta joka taas meille sopii kuni naula takaraivoon; mauton, mutta sopii tyyliin.

Kontulassa oli bussipysäkillä näitä uuden uutukaisia mustia lapsia, muistan varsin hyvin itsekin ajan joskus 80 luvun alkupuolella, kun tukka oli huonosti ja vaatekerta musta. Voi niitä aikoja, oi. Tuli mieleen mauton vitsi, kuulema tämä tarina on tosi.

Lapsi oli odottamassa mammansa kanssa terveyskeskuksen käytävällä. Lähellä istui punkkari/ gootti/ ruksaa haluamasi vaihtoehto vaihtoehtonuori, tukka pystyssä ja risat vaattet. Lapsi oli katsellut ilmestystä, kierrellyt ympärillä, kunnes oli antanut mammalleen diagnoosin. "Äiti, nyt minä tiedän mikä tuota peikkoa vaivaa. Sillä ei ole häntää." Älkääkä enää tulko selittämään, etten mitään lapsista ymmärrä.