Ala-aste oli kidutusta. Ensin morkkasivat sen takia, kun tyttö oli ujo ja hiljainen, sitten kävi selväksi, että isä oli juoppo, sen jälkeen vielä tulivat silmälasit ja pallopeleissä pallo osui enemmän päähän kuin käsiin tai mailaan. Matematiikka oli kiinnostavaa, isä opetti miiinuslaskut ennen aikojaan, se kiusasi matematiikan opettajaa ja sotki hänen opetussuunnitelmansa. Lukemaan ei tyttö tahtonut oppia millään, tavasi kyllä oikein kissa, mutta sanoi koira.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Numerot olivat keskiluokkaa; seiskoja ja kaseja. Työkirjat jäivät täyttämättä, ei kukaan kerennyt kotona vahtia tekikö hän läksynsä vai ei. Eivät olisi tainneet osata auttaa, vaikka olisivat tahtoneetkin. Luokan kovaäänisimmät veivät opettajan huomion, tyttö oppi naamioitumaan pulpetiksi. Musiikkitunneilla valitettavasti ääni paljasti, sen takia tyttö joutui jopa esiintymään joulu- ja kevätjuhlissa. Se oli yhtä kidutusta aralle lapselle, joka häpesi vanhoja ja käytettyjä vaatteitaan.

 

Kun yläaste alkoi, oli perheen taloudellinen tilanne hivenen parantunut. Tyttö tajusi, että hän joutui aloittamaan opiskelunsa nollilta. Onneksi sattui englannin opettaja, joka kädestä pitäen opetti aikamuodot, lauseenrakennuksen, suomen kielen alkeet ja samalla tartutti intohimon englannin kieleen. Siitä aukesi pikkuhiljaa tiedon maailma. Ystäviä ei ollut edelleenkään, mutta muutama kaveri kuitenkin. Samanlaisia hiljaisia, jotka pääsivät luokkajuhliin silloin kun kaikki kutsuttiin mukaan. Opi siinä sitten small talkia ja esiintymistaitoa, kun luontaiset taipumukset ja kouluopetus viittasivat korkeintaan harmaan eminenssin puolelle.