<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Pikkujoulu meni rauhallisissa merkeissä. Mutta sen nyt olisi voinut arvatakin. Mies ja hänen yksi ainoa kaverinsa olivat saaneet kuin saaneetkin asunnon melkoiseen kuntoon. Perjantai-illan ohjelmassa oli ollut saunomisen ja viinanjuonnin lisäksi päällekkäinhuutoa niin paljon, että naapuri oli päättänyt ojentaa seiniä nyrkillä. Sen lisäksi painiottelun tuloksena oli miehen kaverilla murtunut varvas, kirjahyllystä oli puolet kirjoista lattialla, kun sitä oli joku tönäissyt ja mies tietysti tavanomaiseen tyyliinsä täysin ruvella.

Lauantaina heräsin aikaisin ja rempaisin oman pikkuhumalan heti aamusta. Siinä vaiheessa kun mies ja hänen huutokumppaninsa tokenivat, minä menin takaisin unten maille. Ja hyvä olikin, herrat olivat nimittäin lähteneet lähiöbaarikierrokselle, jolta palasivat vasta aamuyöstä. Jos minä olisin ollut hereillä, mukaan olisi lähtenyt myös kukkaroni. Minun olisi tietysti pitänyt lähteä vartiomaan sen siveyttä – mikä nyt taas olisi ollut täysin kuolleena syntynyt ajatus.

Eilinen meni sitten siivotessa jälkiä. Miten voi kaksi miestä saada etosotkun aikaiseksi? Toinen ihmeteltävä asia on aina vain paheneva ja pitenevä krapula. Jos juo illan ja aamun, vielä sunnuntainakin saa pyyhkiä hikeä otsalta, juoda litratolkulla vettä ja miettiä, että mistähän haukkuisi itseään, kun ei ole tehnyt mitään, mutta kun ahdistaa kuitenkin.

Jään pohtimaan tätä aina ensi perjantaihin, jolloin menen ihan itsekseni keskikaupungille yhden ystäväni luokse istumaan iltaa. Tai ainakin toivon meneväni. Sikäli jos saan miehen pysymään kotona tai menemään jonnekin hoitoon. Siis ei laitokseen, vaikka sekin voisi olla ihan hyvä asia, vaan jonkun kaverinsa luokse. Melskaisivat siellä.