Olen tässä joutunut pohtimaan omaa naisellisuuttani leikkauksen jälkeen. Toipilasaikaa on vielä jäljellä reilu viikko, ennen kuin menen lopputarkastukseen. Päässä pyörii irrationaalisia ajatuksia uusneitsyydestä ja että repeävätkö paikat ensi käytössä ja ties vaikka minkälaisia epämääräisiä pelkoja. Kuulema kaikki ihan normaalia opaskirjan mukaan, mutta olisipa kiva, kun voisi puhua niistä jonkun lääkärinplantun kanssa.

Ongelmana on se, että päästäkseni keskustelemaan hoitohenkilökunnan kanssa, minulla pitäisi olla sen verran suuret tulot, että voisin mennä yksityislääkärille. Leikkaava sairaala ei moista palvelua tunne, siellä vain pilkotaan. Sen verran olen saanut budjetista tikistettyä, että pääsen edes lopputarkastukseen ihan oikealle gynekologille, mutta 20 minuuttia tuskin riittää muuhun kuin housut pois ja hoitoon -osuuteen. Ei siinä ryhdytä syvimpiä tuntoja revittelemään uppo-oudolle ihmiselle. En sitä kyllä olisi uskaltautunut tekemään terveyskeskuslääkärilläkään, hän tuntuu täysin leipääntyneeltä reseptikoneelta.

Siitä tuli mieleen, että mielenterveyshoito tässä maassa on kyllä niin perseestä kun vain voi olla. Kansantauteihin kuuluu masennus, nuoriso sairastuu anoreksiaan tai bulimiaan, vanhukset tappavat itsensä kun eivät kestä yksinäisyyttä, työtätekevä luokka saa burn outin ja työttämän uppoavat ahdistuksen alhoon. Siinäpä sitten kidumme koko revohka, rikkaat saavat haettua hoidon yksityissektorilta, köyhän kituuttavat jonoissa, jotka tietysti lyhenevät näppärästi, kun hoitamattomat päättävät päivänsä.

Minä olen kroonisesti masentunut ihminen. Siihen on monia syitä. Ainoa apu, mitä olen saanut, on mielialapillerit, diapamit ja xanorit, sekä nukahtamislääkkeet, joita en muuten koskaan alkanut syömään. Mieluummin pidän unettomuuteni kuin vietän seuraavan päivän tokkurassa. En kuitenkaan koe itseäni niin sairaaksi, että lähtisin jonottamaan terapiaan. Nyt vai pelottaa, kuulema jonkun tutkimuksen mukaan parin vuoden jälkeen mielialalääkkeiden popsiminen ei enää auta, ne menettävät tehonsa. Mitä minä sitten teen?

Kaksi kauhuskenaariota vuorottelevat päässäni; uusioneitsyys ja mielenterveys. On tämäkin tapa aloittaa viikkonsa.