<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

On joitain asioita, joista ei voi kirjoittaa heti. Niiden pitää antaa ensin muuttua muistoiksi. Muistot voivat sitten olla hyviä tai huonoja. Yleensä huonojen muistojen kirjoittaminen ottaa enemmän voimille ja vie enemmän aikaa kuin hyvien muistojen muisteleminen.

 

Ihminen on siitä kumma olento, että aluksi sitä hautaa pahat asiat tosi tosi syvälle. Valitettavaa on, etteivät ne saatanat pysy siellä, vaan tulevat uniin, halvaannuttavat kesken työpäivän, pilaavat hienon hetken hiipimällä mieleen. Kun olisi sellainen mielen pyyhekumi, jolla voisi hinkata pois pahat asiat mielestä, sielun Vanish oxiactionia.

 

Mutta kyllä kunnon pään tuuletuskin auttaa. Aikansa kun märehtii asioita, pyörittelee niitä, häpeää, raivoaa, inhoaa ja tuskailee, huomaa aikanaan, että tuska haalenee, se ei enää satukaan niin lujaa. Naama ei enää punastu, eivätkä hikikarpalot kohoa ohimoille, kyynelet silmiin. Asian hyväksyy. Sen jälkeen siitä voi tehdä mielensä mukaan vitsin tai surullisen tarinan.

 

Minä tahtoisin kirjoittaa iloisia tarinoita tai vitsejä, mutta ainakaan viime yönä ei tullut kuin mustan huumorin kukkanen, kunhan se aikanaan pusertuu ulos. Sitten joskus sadan vuoden päästä.