<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olihan se kehittymistä vaativa keskustelu. Olen aina sanonut, että esi-ihmeeni on älykäs ihminen. Välillä sille tosin tulee suorastaan jeesusmaisia oireita, mutta enimmäkseen hän kyllä on ihan järjen ihminen, välillä taas ärhäkkä kuin pussillinen herhiläisiä. Totesimme yhteen ääneen, että koska olen hallinnon ihmelapsi, minulle ei toinne myynnillisiä tavoitteita laittaa. Sen lisäksi pääsen opiskelemaan yhtä uutta kieltä firman laskuun, eikä esihlö suoralta kädeltä kieltäytynyt palkankorotuksestakaan, vaan sanoi keskustelevansa asiasta henkilöstöjohtajan kanssa. Promises, promises... mutta onpahan jotain, mistä kysäistä reilun kuukauden päästä.

 

Sen lisäksi mies oli käynyt kysäisemässä yhdestä lähifirmasta työharjoittelupaikkaa, siellä oltiin toivotettu tervetulleeksi vaikka välittömästi. Nyt kun se vielä saisi itsensä oikealle kurssille sisään, niin tässä saattaisi hyvinkin alkaa elämä jossain määrin hymyilemään. Jostainhan se katastrofi sitten taas sisään hiipii, mutta ainakin hetkeksi tuntuisi helpottavan. Mottoni nimittäin on: Hymyile, huomenna on huonommin!

 

Viime yön unessa pääsin matkustamaan avaruudessa. Yrityksemme teki jotain todella tieteellisiä kokeita avaruudessa ja jostain ihmeen syystä jouduin koelennolle mukaan. Itse lento ei kestänyt kuin muutaman tunnin, mutta maassa aikaa oli kulunut lähes kymmenisen vuotta.

 

Koko koe oli unohdettu, firman työntekijät vaihtuneet, pomoni oli vanhentunut aivan ruttuiseksi (elämä oli häntäkin koetellut avioerolla ja uudella liitolla) ja hän sitten joutui kertomaan minulle, että puolisoni oli alkanut ryyppäämään katoamiseni jälkeen ja sitä myötä luisunut takaisin entiseen elämäänsä. Itkuhan siinä unessa pääsi ja siihen minä heräsin – vain löytääkseni ukkelin vierestä korisemasta niin, että hetken aikaa mietin tosissani mahdollisuutta avaruusmatkailuun.

 

Muutenkin olen unissani alkanut lentämään sekä maan pinnalla että avaruudessa. Uusi aika avautumassa?