Kun maksoin laskuja, huomasin jälleen kerran, että mikä laulaen tulee, viheltäen menee. Kun kaksi ihmistä elää yhden ihmisen tuloilla, ei juurikaan saa kerättyä vararahastoa. Pienikin ylimääräinen meno, esim. rikkoontunut kodinkone, korjattava auto, puhkikuluneet kengät, saattaa kaataa tarkkaan laskelmoidun reunalla keikkumisen holtittomaksi putoamiseksi.

Haaveillahan ihminen kuitenkin saa. Kerkesin juuri ennen mieheni tapaamista päästä taloudellisessa elämässäni siihen pisteeseen, että pääsin tekemään yhden ulkomaan matkan. Niitä oli tarkoitus jatkaa, muttta toisin kävi. Välillä unohdun selailemaan sunnuntailehden matkasivuja, on niin monta paikkaa, missä tahtoisin elämäni aikana käydä.

En ole mikään himomatkustelija. Koti on minusta ain ollut mukava ja kiva paikka. Lähinnä minua kiinnostavat suhteellisen sivistyneet olot; kaupunkilomat tai kaukolomat jossain hyvin organisoidussa matkakohteessa, jossa on sisävessa ja ilmastointi, mutta jossa pääsee pistäytymään viidakossakin. Makuni on hyvin keskiluokkainen ja keskinkertainen.

Mutta haaveillahan toki saa. Ei vain kannata tässä vaiheessa pahoittaa miehen mieltä haaveilemalla näistä ääneen. Jos ihminen opettelee vasta nousemaan pystyyn, ei sitä kannata hoputtaa juoksuun - vaikka miten mieli tekisi.