<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olin eilen elämäni ensimmäisessä markkinointitutkimuksessa. Siis sellaisessa, jossa haastattelija heittää ryhmälle kysymyksiä, ja niihin sitten vapaasti vastaillaan. Aiheena oli niinkin jännittävä juttu kuin kosmetiikka.

 

Minulla on vähän kahtiajakoinen suhtautuminen koko aiheeseen. Nuorempana en naamaani juurikaan tällännyt, riittivät vesi, clerasil ja saippua. Vanhuus kuitenkin vaatii veronsa ja sitä mukaa kuin painovoiman vaikutus alkaa tuntua, olen alkanut siirtyä vahvempaan arsenaaliin myös kosmetiikan käytössä. Löytyy silmänympärysvoide, ihmetipat, päivä- ja yövoide, käsirasva, jalkapohjarasva. Ja meikkejäkin olen oppinut käyttämään. Kaksi on niistä ylitse muiden, eli kahta en vaihtaisi;  kanebon 37 asteen ripsiväri (valuvat ja arat silmät) sekä kulmakynä ja oikeastaan vielä kulmageelikin (no jos on breshnev kulmakarvat, niin pitäähän ne liimata paikalleen).

 

Siinä kun kuuntelin muiden mielipiteitä, huomasin olevani melkoisen huono shoppailija. Minä en sorru ostamaan kymmentä eri sorttia vain kokeillakseni, en osta, jos edellistä on vielä jäljellä, en edes juurikaan vieraile pahuuden pesissä (kosmetologeilla taikka tavaratalojen kosmetiikkaosastolla). Minä olen köyhäilyn kuningatar ja ostan omani paikallisen maksimarketin hyllystä ruokaostosten lomassa. Taikka sitten apteekista allergiatestattua tavaraa.

 

Sen verran räyhäkkä olo tuli kuitenkin tutkimuksen jälkeen, että ensin menin ja ostin itselleni paidan, sitten menin ravinteliin syömään ja muutamalle viinille. Kun pääsin kotiin, oli vatsa täynnä, kukkaro tyhjä ja omatunto kolkutti. Voi minua pahista.