<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tarina ei tule ulos, ne kaksi onnetonta daamia kirmailevat alitajunnassani, mutta jokainen tähän asti uloskirjausyritys on päättynyt epäloogiseen ajatuskulkuun. Ei siinä sinänsä mitään uutta ole, olen epälooginen ihminen, mutta kun ne pleet tuntuvat täyttävät unenikin. Saisivat jo häipyä.

 

Sen lisäksi minua harmistuttaa. Jos joku anonyyminä käy vahtaamassa mihin aikaan kirjoittelen, ja tekee siitä vielä numeronkin, minua alkaa vituttamaan lähes niin paljon, että uhkaan itsekseni lyödä hanskat tiskiin. Mulla on herkkä hipiä. Jopa niin herkkä, että tuntemattomatkin saavat minut närhähtämään. Etenkin kun elättelen sellaista typerää ajatusta päässäni, että minulla on korkea työmoraali. Sitten joku onneton meni ja tarttui siihen oikein sormella osoitellen; ähäkutti, eipäs olekaan.

 

Saako kukaan muu tuollaista pilkunviilauspostia blogiinsa? Pitäisikö puolustautua, ettei käy tupakalla tai juoruile työkavereiden kanssa, ja että kaikillahan omat taukopaheensa ovat? Vai pitäisikö vaan vahvasti ja voimakkaasti uskoa siihen, että sellaisilla niuhoilla osuu vielä joku päivä omaan nilkkaan ja porskuttaa reippaasti, ihan ristona, eteenpäin? Vai vieläkö voisin vielä itseäni alentaa, jotta ei kukaan muu kerkeäisi? Ei kannata vielä kärsimyksen kirkasta okakruunua pujottaa ohimoilleni, vaikka miten olisikin päästäinen tulossa. Rairuoho vasta alkoi nostamaan ensimmäisiä pikkutikkuja, taitaa tulla valmiiksi vasta munajuhlan jälkeen.

 

Ja perkelettäkö minä teidän kanssa mitään jaan, kärsimystä, glooriaa taikka tarinoita. Ilkeitä m**kkuja olette koko porukka. – EHKÄ olen huomenna paremmalla tuulella, ehkä en. Ehkä otan, ehkä en.