<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Viime viikonlopun Presso-lehdessä oli pieni juttu blogeista. Jutun mukaan suomalainen angstisuus tulee parhaiten esille siinä kun saa itsekseen kirjoittaa tuntemattomana, ahdistua ja masentua, nimetä bloginsa surkeaksi ja sen jälkeen vielä kommenttien määrä on nolla. Jotta niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

 

Olihan se mainospala sekin.

 

Olen alkanut lukea lukemiani kirjoja uudelleen. Ne tuntuvat aivan tuoreilta. Ilmeisesti joskus 90-luvun vaihteessa elämäni on mennyt sellaisessa sumussa, että sinä aikana lukemani kirjat eivät ole jääneet laisinkaan mieleeni. Tämä toisaalta on helpottava tieto, koska välillä olen tuskaillut, ettei ole mitään hyvää uutta luettavaa. Nytpä sitten on.

 

Toisaalta edessä häämöttää uhkaavasti tilanne, jolloin en tarvitse kuin yhden kirjan. Sitä sitten tavailen dementikkona päivästä toiseen. Tähän lahjoja tuntuu olevan, jo toisen kerran viikon sisällä jäi töistä lähtiessä puhelin toimiston pöydälle. Joko kohta taannun lapseksi jälleen?