<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

On aikoihin eletty. Ensin pidin sitä vahinkona, sitten välinpitämättömyytenä, mutta eilen paljastui, että koko juttu oli suunniteltu.

 

Ihmettelin kun mies sunnuntaisin keplotteli telkkarin auki "tanssii tähmien kanssa" –ohjelman aikaan. Noh, sinänsä harmiton ohjelma, ei nostanut kovin karvoja pystyyn, mitä en millään tahtonut kestää "tuomareiden" kommentointia. Aivan täyttä tuubanuoleskelusoopaa. Mutta antaa toisten tanssia, jos se vielä saa muutkin suomalaiset joraamaan, niin eipähän ehken minunkaan tarvitse seinäkukkasena roikkua. Uskokaa tai älkää, minä nimittäin pidän vakiotansseista. Nyt kävi selville, että mieskin pitää.

 

Eilen illalla herra nimittäin laski suustaan kysymyksen, että mentäiskö mekin tanssikurssille. Hän oli ilmiselvästi imponeerattu siitä taivutuksen ja sulon määrästä. Oikein kaunis ajatus, sanoin minä, jopa toteuttamiskelpoinen heti kun jostain pätäkkiä saadaan, että voidaan maksaa kurssi ja kunhan mies uskoo, että minusta ei siitä huolimatta tule höyhenenkevyttä nosteltavaa. Sitä me naureskelimmekin yhdessä, että siinä sitten kurssin nimeksi voisi laittaa "tanssii tuhtien ja tuhnujen kanssa".