<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olen joutunut pitämään silmälaseja 9-vuotiaasta saakka, olen vahvasti likinäköinen. Pari kertaa olen kokeillut piilolinssejä, mutta niiden silmään laittaminen ja poisottaminen on osoittautunut erittäin hankalaksi, yleensä meinaan pyörtyä, kun täytyy keskittyä koko rahan edestä ja sitten unohdan hengittää. Olen siis vammainen, lähes sokea pöllö ilman silmälaseja.

 

Lasit ovat osa persoonaani, en osaa ajatellakaan, ettei niitä minulla olisi. Ongelma on tietenkin lasien hinta. Suomessa silmälasit ja –kehykset maksavat maltaita. Suhteellisen siedettävillä kehyksillä laseista joutuu maksamaan 300 – 400 euroa, joka on köyhälle melkoinen rasti. Ja sitten kun vain ovat ne yhdet ja ainoat lasit, niin vaihtelusta ja pirkistyksestä ei voi puhuakaan. Olen aina ihaillut suunnattomasti Jukka Uotista, jolla riittää rillejä joka tilanteeseen. Minäkin haluaisin, ainakin kolmet, yhdet juhlalasit, niissä saisi olla vaikka glitteriä ja daimöntseja, yhdet metsälasit, jotka kestäisivät kaiken rymyömisen, naamaan osuneet risut ja mukkelismakkelismenemiset rinteissä ja sitten ne kolmannet, arkilasit, jotka istuisivat ergonomisesti pärstään ja joiden kanssa olisi hyvä tehdä näyttöpäätetyötä.

 

Tänä aamuna pääsin lähemmäs tavoitettani, eräs ystäväni lähetti minulle linkin ruotsalaisen nettikaupan sivuille. Pikaisesti kun kävin plaraamassa sivustoa, olin saada jerttaslaakin, kehykset ovat HALPOJA, samoin linssit! Kunhan saan kesälomarahani, minun on pakko tilata sieltä yhdet lasit! Kehysvalikoima ei kovin kummoinen ole, mutta kyllä niistä aina yhdet sopivat löytyvät.

 

Yksi vaihtoehto toki olisi silmien leikkauttaminen. Siitä taitaa enemmän haaveilla se meillä asuva mies, hänen mielestään olisi hienoa upeeta ja mahtavaa, kun ”näkisin yhtä hyvin kuin hän”. Epäilenpä vain, etten leikkauksen jälkeen kuitenkaan samaan tulokseen pääsisi ja että todennäköisesti silmiäni ei edes voisi leikata, koska toisessa silmänpohjassa on arpi. Sitä paitsi mistä ne rahat siihen saataisiin?

 

Jotta minä pidän silmälaseja, minä pidän silmälaseista, enkä pidä muita jumalia kuin optikot...