Ihmiset kuuluvat ihmisasuntoihin, lemmikkieläimet kuuluvat sinne, mutta erinäiset hyttyset, öttiäiset ja muut epämääräiset eivät kuulu sisälle. Meillä asuvan miehen kanssa meillä on eriävä mielipide siitä, kuka meillä saa asua ja olla.

Minä en inhoa oikeastaan minkään lajin elukoita, en käärmeitä, sammakoita, pörriäisiä enkä mönkijöitä. Tai en inhoa niin kauan kuin ne ymmärtävät pysyä poissa minun reviiriltäni. Itikoitahan meille ei – ihme kyllä – sisälle tule, vaikka kohta kuukauden päivät olemme pitäneet auki kaikki ikkunat ja lävet.

 

Kukkakärpäset, muutama hassu tavallinen kärpänen, hapsiaisia (vai mitä ne pitkäjalkaiset sääsken näköiset ovatkaan?) ja HÄMÄHÄKKEJÄ tänne sen sijaan on ilmestynyt. Kaikki lentävä vielä menee, ne kuitenkin kuolevat, mutta minulla on sotatila hämähäkkien kanssa. Minulle on aivan turha tulla selittelemään, että nehän auttavat pieneläintorjunnassa omalla tahollaan, pyydystävät pienempiään. Mutta minä TAPAN. Tapan jokaisen sisällä näkemäni hämähäkin. En suostu elämään niiden kanssa saman katon alla, sanoi meillä asuva mies mitä tahansa.

Nyt ryhdyn kuitenkin kauneusunille, että jaksan sitten astua illalla laivaan ja lähteä viettämään a-luokan lomaa (ilman puolisoa) lillumaan jollain laavboutilla kohti Tallinnaa. Tarkoitukseni on syödä itseni nirvanaan, ottaa pari drinksua, tehdä pakolliset ostokset, jos vaan halvalla jotain löydän ja sitten nukkua paluumatka takaisin Helsinkiin. Kirotun ovelaa.