...Suomenlinna nimittäin. Siellä sitä pötkölteltiin ja syötiin ja
saatiin aurinkoa. Aurinkoa tuli niin paljon, että naama on punainen.
Mutta sen minä arvasin jo ennen saarelle menoa, miten tulee käymään.
Veli oli mukava, veljen vaimo oli mukava, punertava se tukka taisi olla
edelleen, ei vain niin tumma. Lapset olivat hauskoja ja osasivat kertoa
mukavia juttuja. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Uimassa emme
vielä käyneet - mamot ja hannarit! Kaupungilla oli paljon mukavan
näköisiä mustiin pukeutuneita lapsia, olisi tehnyt mieli itsensäkin
Tushkailemaan. En minä nyt vielä niin vanha voi olla.
Paluumatkalla meillä asuva mies tipautti J. L. Runebergin patsaalle
avaimensa, mutta ystävällinen ohikulkija soitti meille, kun avaimissa
on minun miehelle antamani sydämenmuotoinen punainen avaimenperä, jossa
on mun puhelinnroni. Saamme hakea avaimet huomenna yhdestä baarista.
Hallelujaa, vielä on tässä maailmassa oikeita, rehellisiä ja
ystävällisiä ihmisiä.
Auto toimii kuin unelma. Tosin vanha unelma. Akun vaihto auttoi. Tosin
akku oli sitten kallis. Siihen meni 87 euroa. Ei paljon hampaita
naurata.
Kaikki on nyt niin hyvin, että oikein pahaa tekee. Ehkä menen
irvistelemään itselleni vessan peiliin. Siellä se totuus viimeistään
paljastuu. Totuus on punainen ja kipeä. Huomenna se on vielä kipeämpi.
lauantai, 1. heinäkuu 2006