...Suomenlinna nimittäin. Siellä sitä pötkölteltiin ja syötiin ja saatiin aurinkoa. Aurinkoa tuli niin paljon, että naama on punainen. Mutta sen minä arvasin jo ennen saarelle menoa, miten tulee käymään.

Veli oli mukava, veljen vaimo oli mukava, punertava se tukka taisi olla edelleen, ei vain niin tumma. Lapset olivat hauskoja ja osasivat kertoa mukavia juttuja. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Uimassa emme vielä käyneet - mamot ja hannarit! Kaupungilla oli paljon mukavan näköisiä mustiin pukeutuneita lapsia, olisi tehnyt mieli itsensäkin Tushkailemaan. En minä nyt vielä niin vanha voi olla.

Paluumatkalla meillä asuva mies tipautti J. L. Runebergin patsaalle avaimensa, mutta ystävällinen ohikulkija soitti meille, kun avaimissa on minun miehelle antamani sydämenmuotoinen punainen avaimenperä, jossa on mun puhelinnroni. Saamme hakea avaimet huomenna yhdestä baarista. Hallelujaa, vielä on tässä maailmassa oikeita, rehellisiä ja ystävällisiä ihmisiä.

Auto toimii kuin unelma. Tosin vanha unelma. Akun vaihto auttoi. Tosin akku oli sitten kallis. Siihen meni 87 euroa. Ei paljon hampaita naurata.

Kaikki on nyt niin hyvin, että oikein pahaa tekee. Ehkä menen irvistelemään itselleni vessan peiliin. Siellä se totuus viimeistään paljastuu. Totuus on punainen ja kipeä. Huomenna se on vielä kipeämpi.