<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ennen loman alkua sain itselleni vaaleat virkahousut. Ja pakkohan se on paljastaa millä tavalla. Meillä asuva mies jaksaa penkoa kauppojen alehyllyt, myös vaatepuolella. Olimme hänelle hankkimassa sortseja, sieltä se jostain oli kaivellut kahdet vaaleat housut, eri tuumakokoja, toisessa lyhyemmät lahkeet (32) ja toisessa pidemmät (37). Vaikka olivatkin miesten housut, ne lyhyemmät (ja leveämmät) istuivat minulle kuin lenkkimakkaran kuori – täydellisesti. Sain siis kesähousut neljällä eurolla. Ja mies sai sortsinsa, tai mitkä hiton caprit lienevät, kun lahkeet olivat alle polven. Mutta komealta se näytti, ja se kai on pääasia.

 

Tänä aamuna kun liimasin kulmakarvojani paikalleen, mietin, että varmaan hämmästyisin suunnattomasti, jos mitättömästä meikkilaukustani joku aine ykskaks loppuisi, etenkin kun se todennäköisesti tapahtuisi juuri tärkeällä h-hetkellä, kun piti olla jo menossa. Ja etten jättäisi teitä pohtimaan kulmakarvojen liimausta liikaa, etteivät vain aivot helteellä nyrjähtäisi, kerrottakoon, että omaan Breznev-tyyppiset kulmakarvat, paksut, tuuheat ja pitkäkarvaiset, ne on ihan hygieniasyistä pakko liimata naamaan sellaisella kulmakarvageelillä, ettei ruuantähteet tartu niihin.

 

Iltasella saattaa olla luvassa lisää virkanaisen virkavaatteiden hankintaa. Syytä olisi, tällä menolla eivät edes koit kohta vaatekaapissani juhli. Minä tahtoisin firman puolesta työvaatteet, silloin elämä olisi helppoa ja niillä vähillä rahoillaan saisi sitten ostettua sellaisia vaatteita, joita tahtoo pitää vapaa-aikanaan. Niin kuin paljon mustia vaatteita. Ja ehkä vähän punaista, turkoosia ja fuksiaa.