<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Katoavaa kansanperinnettä, typerääkin typerämpi sanonta, miten muka kissa eläisi silkalla kiitoksella? Ei sen enempää kuin ihminenkään. Mutta ihminen tietysti elää vielä vähemmän, kun ei osaa edes hiiruleita itse pyydystää.

 

Työssäni järjestän muun muassa erilaisia tapahtumia ja kokouksia, suurempia ja pienempiä. Ei niistä yleensä muuten mitään kuule, ellei ole mokannut jotenkin erittäin lahjakkaasti. Silloin kyllä saa kuulla kunniansa. Tähän mennessä minua on kokousisäntien toimesta muistettu kälyisillä kuulakärkikynillä, t-paidoilla, muistitikuilla tai kokouskasseilla, jotka yleensä olen muiluttanut kiertoon mahdollisimman nopeasti. Siis niin kuin *NOT* tyyppistäni tavaraa. Ja yleensä vielä minun hankkimaani krääsää.

 

En odota mitään sen kummempaa kiittämistä, kokousten järjestäminen on työtäni ja asiaan kuuluu, että asialliset hommat hoidetaan, muuten voikin sitten olla vaikka niin kuin ellun kanat. Tai laiska pashka. Viime aikoina meillä on kuitenkin ollut joku ihmebuumi, on pitänyt oikein mennä kokousyleisön eteen kuulemaan kiitoksia, on satanut kukkakimppuja, suklaarasioita ja muuta pientä jopa ilahduttavaa kiitoslahjaa.

 

Viimeisin saamani kiitos oli kuitenkin monellakin tapaa erilainen, ensinnäkin kokouksen osallistujat olivat talousnakkeja, yleensä ne ovat sellaisia penninvenyttäjiä, etteivät edes mene ulos syömään, jos vaan halvemmalla pääsee jossain firman omissa tiloissa. Sen lisäksi kyseessä oli siinäkin mielessä finanssipoliittinen kannanotto, että sain Amexin lahjakortin, jonne oli ladattu dollareita sisälle. Hetken jo pyörittelin mielessäni mitä kaikkea rahalla saa ja hevosella pääsee, kunnes lukaisin luottokortin muotoon puetun lahjakortin käyttöohjeet vähän tarkemmin: Valid in the USA only.

 

Tunnelma latistui hieman. Soitin Suomen Amexille ja sieltä vahvistettiin sama asia, USA:n ulkopuolella kortilla ei tee yhtään mitään. Sitten minulla kuitenkin välähti ja kysyin, että eihän vain lahjakorttia ole rekisteröity mitenkään henkilökohtaisesti minulle. Ei ollut. Välähdys jatkui, möin kortin yhdelle amerikan kävijälle, esi-ihmeelleni nimittäin, ja kurssikin pysyi melkoisen hyvänä.

 

Hyvä minä! Hyvä minun työntekotaitoni! Hyvä kaikki muukin! Heti kun pätäkkiä saan, menen ja ostan miljoona uutta työpaitaa. Tai no en miljoonaa, mutta ainakin kaksi. Ja jos saan rahaa kätösiini ennen perjantaita, osallistun Kriisin lanseeraamaan blogimiittiin. Jotta siinä tuli sitten kerrottua sekin. Jos nyt jotakuta sattuisi kiinnostamaan.