Sienisatokausi on sitten virallisesti avattu. Viitisen kilometriä ja kolmisen tuntia Espoossa tuottivat viisi pientä - täysin madotonta - herkkutattia, pari syötyä punikkitattia ja männynherkkutattia. Sen lisäksi yksi suuri ja kaksi pienempää kantarellia. Valekantarelleja oli oikein kiusaksi saakka. Arvatkaas, ketkä tänään vielä mussuttavat tattikastiketta.

Ja tänään uudelleen metsään. Rajamäellä on yksi luottopaikka, josta saattaa tatteja löytyä. Mutta suppilovahveroista ei kannata haaveillakaan. Ei vielä.

Melkein ilkeä tytärpuoli tuli yöksi, itse olin jo nukkumassa. Kuuntelin puolella korvalla, kun tyttö väänsi itkua, ettei tahdo edes vaaterahaa saada. Jos kaksi pienipalkkaista (äitinsä ja isäpuolensa) ostaa ison villakullan pääkaupunkiseudulta, käy äkkiä niin, ettei muuhun elämiseen tahdo rahaa liietä. Niinpä. Eikä meilläkään ole varaa auttaa. Harmittaa välillä melkoisen taajaan.