<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mistä se johtuu, että erityisesti evankelisluterilainen kirkko on kunnostautunut arkkitehtoonisessa mokailussa? Katselkaapa noita uusia tai vähän vanhempia "herran huoneita". Tulee mieleen, että ne on tarkoitettu lähinnä piruntorjuntabunkkereiksi, eikä palvontapaikoiksi. Työmatkan varreltakin löytyy muutama laatuuisa esimerkki.

 

Kun niitä pehmeitä arvoja niin kovin nykyään korostetaan, eikö kirkon kannattaisi olla etunenässä ja vaikka rakennella sellaisia puisia tai kivisiä traditionaalisia kirkon näköisiä kirkkoja? Se saattaisi herättää paatuneessa markkinatalouden mukana roikeltavassa materialistissa ja leipäuskovaisessa kaipuun lapsuuteen, traditioihin, uskoon ja arvoihin. Pitäisikö minun hakeutua ev.lut.kirkolle konsulentiksi, kuinka vedotaan tunteisiin ja saadaan lypsettyä jäsenistö toimintaan? Se kyllä voisi olla itselleni panteistin ja agnostikon välimuodolle melkoinen näytön paikka, joku voisi sanoa jopa että haaste.

 

On niitä muitakin arkkitehtuurin "kukkasia" kuin nykykirkot. Niinkin fiksu mies kuin Viljo Revell, jonka suunnittelemassa talossa meilläkin on kunnia asustaa, meni sitten ja väänsi Helsingin keskustaan Makkaratalon! Tai Alvar Aalto ja Enso Gutzeitin pääkonttori, huhhuh. Samoin vielä toistaiseksi nimettömät nykytalojen suunnittelijat saavat aikaan ihmeellisiä kokonaisuuksia kokonaisiin kaupunginosiin.

 

Toisaalta aika totuttaa ihmisen silmän vähän kaikkeen. Joskus 90-luvulla Helsingissä vieraillessani totesin ystävättarelleni jonka kanssa ajelimme ohi Huopalahden, että koskahan ne tekevät tuon talon valmiiksi, tarkoitin sitä korkeata outoja kulmia täynnä olevaa pyramiditaloa. Nykyään on siihenkin jo silmä niin tottunut, että sen jopa hyväksyy. Ihan ookoo, jos joku tahtoo asua pikkulasten rakentamassa palikkatalossa, on ainakin erilainen.

 

Kunpa meilläkin olisi oma Gaudi!