<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

...nimittäin henkisesti. Pinnan alla saattaa pöhistä niin kuin ulkonakin. Siellä puhaltaa viehättävä kevät-föhn. Tuli mieleen Ainailonan postaus joskus kesällä, kun hän töihin ajellessaan kuivasi samalla tukkansa auton ikkuna auki. Kyllä tuolla ulkona olisi tukka kuivunut.

 

Minulla on kivi rinnan päällä, mutta se on kovin tyyni kivi. Ongelma on jälleen kerran paikallistettu, nyt olisi ryhdyttävä paisetta vakain käsin puhkaisemaan. Olen tottunut siihen, että ihmisen PITÄÄ selvitä aivan itse omista ongelmistaan. Eikä niillä kannata ketään muuta rasittaa. Ammatti-ihmisten apu on tähän saakka ollut neuvo pistää pillereitä poskeen. En osaa esittää riittävän ahdistunutta, kun en uskalla laskea suojakuorta alas, eikä kukaan vielä toistaiseksi ole osoittautunut selvännäkijäksi, joka näkisi, että hajallahan tuo on, ja hullukin vielä, saiskohan sen vielä korjattua?

 

Mutta ehkä minä vielä opin. Siihen saakka jos kuitenkin jatkaisin elämää. Tätä vaikka tällaisenaan. Pillerireseptiä en aivan heti ensi hädässä kaiva uudelleen esille.

 

****

Edit. 08:15 Oli muuten pirullisen vaikeaa saada taas kirjoitusta julkaistua. Sitten se mokoma tuli kahteen kertaan. Eikä kommentti-ilmoittelukaan vielä toimi ihan normaalisti, aikaisemmin vuodatus osasi kertoa montako uutta kommenttia on ja missä postauksessa. Nyt se ei anna kuin hikisesti yhden. Pöh.