Jos tämän aamun perusteella pitäisi tulevaa ennustaa, on luvassa selväpäisin vuosi sitten teiniaikojen. Ei krapulaa, mieli on sees. Alakulo on ikuinen vieras, mutta ei ainakaan turhaa tuskaa ole liikkeellä.

Eilen katsoimme elokuvan (Dogma - olihan pläjäys...), kuuntelimme kiihtyvää pauketta, kävimme kahdentoista aikaan kävelyllä nauttimassa vuokratalojen välissä kiertelevästä ruudinsavusta. Valoimme tinat, mies sai avaruussukkulan ja minä vaanivan pantterin. Juttelimme niin kuin ennen vanhaan. Nauroimme yhdessä. Oli suorastaan mukava ilta. Kunpa tällaista olisi ollut jo aikaa sitten!

Itse asiassa meillä asuva ihminen on kilahtanut tavalla tai toisella joka syksy. Tämä tuntui olevan pahempi kuin aikoihin. Aivojen kemiassa on varmaan jotain häikkää eikä pimeyden lisääntyminen mitenkään helpota hänenkään oloaan. Ja adhd-ihminen reagoi uhkaan ja muuttuviin tilanteisiin uhkaavasti ja agressiivisesti.

Voi kun minulla olisi rahaa laittaa mies yksityislääkärille. Hänen yksi kaverinsa kertoi tuttavapiirissä vaikuttavasta ihmisestä, jolla oli aivan sama eksessiivinen päihteidenkäyttöongelma, vaikka selvinpäin olikin erittäin mukava mies. Nyt lääkityksen saatuaan sama kaveri ajaa taksia eikä juurikaan pelehdi päihteiden kanssa. Vituttaa, että miehen terveyskeskuslääkäri määrää vain napit, joita mies on syönyt jo vuosikymmenen ajan, mutta mitään muuta ei kokeilla. Vituttaa köyhyys ja väärät lääkkeet. Ja sekin vähän vituttaa, että on empatia saa pysymään täällä vaikeimmissakin tilanteissa, vaikka oman itseni kannalta olisi välilä viisasta ottaa mahan alus jalkoja täyteen.

Noh, jos nyt kuitenkin joisin kahvia ja katsoisin joko telkkarista tulevat uutiset.