Torstaina Kymmenen uutisissa kerrottiin, että SPR:llä on veripula. Enhän minä vielä ollut sinne saakka päässyt, vaikka jo alkuviikosta uhkailin. Nyt sitten menin, kun oikein telkkarissa pyysivät. Hemoglobiini keikkui 163ssa, jo oli aikakin käydä kuppaamossa.

Ensimmäinen sairaanhoitajatätsy pisti sitten hermoon. Tuli muutama kirosana ja kipu oli karmea. Oli muuten ensimmäinen kerta minun verenluovutusurallani, yleensä siellä on osattu nyysiä verta jopa tällaiselta kapeasuoniselta yksilöltä. Tätsy meni punaiseksi, selitteli, että heillä on vakuutus, ja että jos vielä aion luovuttaa, toinen tulee tekemään reiän toiseen käteen. Koska en vähästä säikähdä (valehtelen), saivat minunkin kontribuutioni veripulaan.

Mutta voi hyvänen aika, että nyt on JANO! En muistanutkaan tätä. Onneksi en uhkailuista huolimatta käynyt eilen punkkua ja muuta hyvää alkoholia. Voin vain kuvitella millainen olo olisi nyt. Janoon heräsin, on varmaan keiteltävä kaffet, ennen kuin pääsee taas kokeilemaan uni-nimistä juttua. (Äsken muuten unessa keksin puisen lentokoneen. Heh.)