<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kevät aiheuttaa monenlaisia asioita minussa. Ensinnäkin tänään laitoin jalkaan kävelykengät, JEEEE! Voi pikku kenkäset, on jalat kevyet! Se oli aamulaulu tälle aamulle.

Eilen ikkunalaudalle lennähti pikkuinen kasvihuone, kuudessa pikkuruukussa piileskelevät laventelin, basilikan ja keräsalaatin siemenet. Nyt on aika aloittaa, jos tahtoo parvekkeelle jotain tuoksuvaa. Ja olen päättänyt, että parvekkeettomaan asuntoonhan minä en muuta. Jotta kasvatan ne sitten nykyisessä tai tulevassa, nyt on syytä kylvää ne. Opportunisti...

Vajaa vuosi sitten meillä asuva raahasi yhdeltä viisikymppiskerhon kaveriltaan kävyn näköisiä juuren paloja. Nimeä ei kasville ollut, mutta multaanhan ne oli laitettava. Sieltä paljastui kiva häiriintyneen apilan muotoisia lehtiä ja valkeita kukkia pukkaava kasvi, joka menee illalla nukkumaan (sulkee lehtensä ja kukkansa). Eilen hortonomian huumassa selasin yhtä kukkakirjaa, ja kasvin nimeksi paljastui käenkaali. Se on söpö. Eikä näköjään kuole millään. Tai ne varret kuolevat aina yksi kerrallaan, mutta aina sieltä juuresta pukkaa uusia.

Nenä on tukossa. Se on tuo katupöly. Keuhkot vinkuvat. Huomenna vinkuu maksa, jos vaan pääsen viinakauppaan saakka. Ja nyt kaikki kuorossa: ahdistaa.