<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eilen yhdessä palaverissa meni spontaanisti väninäksi. Sain sen melkein tosin naamioitua sillä, että pakenin hetkeksi vessaan. Tuntuu kuin koko helvetin maailma kaatuisi niskaan, ei enää töissä jaksaisi taistella mistään. Yksi kollega yritti saada minua taistelemaan tiettyjä työperäisiä käytäntöjä vastaan, en vaan kertakaikkiaan jaksa.

 

Sain kuitenkin ennen pillipillikohtausta kerrottua mielipiteeni ihan rauhallisesti, että minusta on turha taistella talon johtoryhmän määräämiä käytäntöjä vastaan. Jos ei malli miellytä, voi vaihtaa firmaa tai pitää suunsa kiinni. Keskustella voi, mutta sitten pitää olla rakentava vastaehdotus myös. Ei auta vaan itkeä, että paska homma, en tee. Siitä saa äkkiä potkut tai siirron toisiin hommeleihin.

 

Käräjäoikeudesta tuli päätös, nyt vaan odotellaan syyskuulle saakka, sitten voin laittaa toisen vaiheen hakemuksen menemään. Meillä asuva on rauhallinen ja mukava, mutta minä pelkään räjähdystä milloin tahansa. Ehkä se kuvittelee minun jäävän, kun en mitään huutoa pidä, mutta kun en jaksa sitäkään. En yhtään sen enempää kuin töissä. Mitä se huutaminen ja melskaaminen hyödyttää. Yritän vain elellä rauhallisesti niin kauan, että pääsen pois. Ja senkään jälkeen minulla ei ole tarvetta kaataa kuppia nurin.

 

Kyllä tämä elämä on kamalaa.