<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Minulla olisi julkinen toivomus kaikille meillä asuvan miehen ystäville, jotka tietävät tästä blogistani. Toivoisin, että lakkaisitte lukemasta tätä. Tämä nimittäin tulee jatkossakin pysymään valituskanavana, purkautumistienä, vinkumisreittinä, tuhinatorvena, raivoraittina ja muuna vastaavana MINULLE. Lukijat saavat seurata sivusta, mutta livenä kannanottoja täällä sanomisistani ja pohtimisistani en ota vastaan. Tänne saa mielipiteitään heittää, koska tänne ne kuuluvat. Täällä voin ottaa niihin kantaa ilman itkua ja hampaiden kiristelyä, joka tuntuu lisäävän angstianne.

 

Suurimman osan elämäni sidosryhmistä kun olen tähänkin saakka pitänyt ulkona asiasta, töissä kukaan ei tiedä mitään, vanhempani eivät tiedä mitään, veljeni eivät tiedä mitään tapahtumista meillä kotona. Jotkut ystäväni tietävät, mutta he ovatkin MINUN ystäviäni, ymmärtävät kenties jopa minun kantani asiohin. Ehkä he tuntevat minut ja tietävät, että minä kyllä teen omat päätökseni, mutta siinä saattaa jahkaillessa aikaa mennä ja vuosia vierähtää (ainakin toivon heidän – niiden harvojen – ymmärtävän). Mutta sitten jos ja kun päätös on tehty, siitä pidetään kiinni.

 

Minä en ole päätöstäni vielä tehnyt, en tiedä aivan satavarmaksi jatkanko elämää meillä asuvan kanssa, saammeko asiat kuntoon vai muutanko omaan asuntoon ja laitan toisen vaiheen avioerohakemuksen vetämään. En tiedä. En todellakaan tiedä. Voihan se olla, että meillä asuva kyllästyy yhteiselämäämme ennen minua. Voihan se olla, että taivaasta tipahtaa kuuma kivi päälleni ja asian arpominen on turhaa. Voihan se olla, että tulee joku karvapää mustalla prätkällä ja vie minut pois kyselemättä (vrt. seraljien ryöstö, prinssi ja valkoinen ratsu). Nuo edellä mainitut ovat kaikki niin epätodennäköisiä vaihtoehtoja, että taitaa olla parempi vaan jatkaa pähkimistä ja pitää se perkeleen KULISSI pystyssä sen aikaa.