Töistä tultuani tein pizzaa (mainoksen ja krapulan uhri), söin itseni pyörryksiin ja nukahdin olohuoneen varasängylle, kun meillä asuva katsoi jotain mailapeliä, jossa lyödään mustaa muovinpalaa. Heräsin puoli yhdeksän maissa, luin hetken yhtä William Kennedyn kirjaa ja jatkoin unia. Siinä välissä tosin vielä huumasin itseni puolikkaalla Xanorilla. Ihan vain varuilta, etten vahingossakaan heräisi ennen aamua.

Hyvä oli suunnitelma, ja toteutuskin onnistui tällä kertaa. Sisäinen kelloni vaan oli taas sitä mieltä, että edessä on työpäivä ja rempaisi herätyksen päälle puolisen tuntia sitten. Ei se haittaa, istun tässä hetken ja odotan, että kohtaus menee ohi. Sitten taas lisää unta.

Mää sit niin pal tykkään päivistä, jolloin en aio tehdä mitään.