Meillä asuva elää kieltämisvaihetta. Kun kaverinsa kyselevät miten menee, meillä kuulema menee ihan hyvin. Öisestä raivokohtauksesta selvittyään oikeastaan kaikki on minun syytäni. Olen jälleen kerran ärsyttänyt häntä. Vai niin. Eläköön sitten siinä uskossa. En minä tahdo tahallani vaikeuttaa tilannetta.

Minkälainen raivokohtaus siitä nousee, kun hän saa uuden vuokrasopimuksensa? Kunpa siihen mennessä olisi jo joku oma kolo minne päästä.

Välillä mietin, että mitenhän meillä asuva jaksaa tehdä töitä eron jälkeen. Sitten pyrin kovettamaan itseni, sanon itselleni, että ei se ole minun asiani. Minun on pelastettava itseni. Jos jään vain häntä tukemaan, oma elämäni jää elämättä. Vaikka se sitten tarkoittaisi yksinäistä ja tapahtumaköyhää elämää, se olisi ainakin rauhallista. Pelkoa minä kaikkein eniten vihaan.