Vietin eilen klassisen krapulapäivän.

Meillä asuvakaan ei päässyt pahemmin häiritsemään, kun se nukkui yöuniaan yövuoroa varten. tuli mieleen, että jos hän olisi ymmärtänyt hakeutua töihin jo aikaisemmin, olisi saattanut tämä meidänkin avioliittomme kestää. Minullekin olisi jäänyt hiven omaa aikaa, olisin voinut tapailla ystäviäni ilman hänen jatkuvaa läsnäoloaan ja olisinpa saattanut säästyä monilta ahdistavilta taloudellisilta ongelmilta. Nyt ei vaan taida enää onnistua vanhaan palaaminen.

Mutta takaisin krapulan parantamiseen. Ensin vettä, sitten tuoremehua, särkylääke ja kahvia. Takaisin unille. Sitten ylös ja kauppaan, pizza-ainekset mukaan. Jälkkäriksi kirsikoita, lakritsaa ja mansikkatikkujäätelö. Olo koheni silmissä. Meillä asuva lähti töihin. Sain vielä illalla rauhassa katsoa Jackie Brownin. Hitsi, se on hyvä elokuva, kyllä Quentin-setä osaa. Ja musiikki aivan mahtavaa. Niin muuten osaa Elmore Leonardkin. Hänen kirjansa ovat viehättävän viihdyttäviä.

Tänään varmaan pitää taas lähteä palstalle kastelutouhuihin. Parvekeen tomaatit pitäisi sitoa ennen kuin ne heittäytyvät mielenosoituksellisesti makailemaan pitkin lattiaa. Muuten ajattelin jatkaa hiljaiseloa, että jaksan taas töissä. En ymmärrä mikä ihmeen vierastulva meillä on jälleen kerran ennen loma-aikaa. Ensi viikolla luvassa yhtä osastoa järkyttäviä uutisia, kiirettä, ahdistusta ja muuta työhön liittyvää. Mikä ihme siinä on, että ihminen kehittää itselleen tällaisen sunnuntaiahdistuksen joka jumalan viikko?