<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Jos tämä päivä on samanlainen kuin eilinen, minä karkaan toimistolta. Pitää varmaan ryhtyä katselemaan opinto-oppaita sillä silmällä, tästä ei nimittäin hyvä seuraa. Hätäilemällä ei tule kuin kus´päitä lapsia, sanoo vanha sanontakin. Eilen oli niin kova hoppu, että peräsuolikin tuntui olevan pari senttiä ulkona tavanomaiselta paikaltaan, kun ei pysynyt enää ääntä nopeammassa vauhdissani.

 

En ymmärrä näitä lapsen kärsivällisyyden omaavia kollegoita, jotka eivät tajua tehdä varauksia aikanaan, vaan sitten parhaimmillaan niitä on viisi huutamassa ympärilläni, ja kaikilla on se kovin kiire. En myöskään ymmärrä, että mikä hinku se on saada ne vieraat tänne juuri nyt, kun hotellit ovat todellakin täynnä. Tai että sitten jos varaan huoneet, niin ei viitsitäkään ilmoittaa, että eiväthän ne tulekaan. Sitten kyllä itketään, kun huoneet pitää maksaa ”no show” tapauksessa. Voi voi. Täti ei puhalla polven pipiin eikä taputa päähän – kuin korkeintaan metrisellä koivuhalolla, s**tana.

 

Kaiken hyvän lisäksi minullahan ei ole muuta tekemistä kuin jäädä odottelemaan yhtä vierasta illalla aina puoli kuuteen saakka, että saan hänet saatettua hotelliin. Eipä. Mitäs minä kotona tekisin? Etenkin kun meillä asuva olisi poissa ja voisin touhuilla kerrankin omiani. Joopa joo.

 

Kolmas kiroilua aiheuttava tekijä on kollega, joka sitkeästi käyttää sanaa portofolio. Ei perkele se ole mikään portOfolio vaan portfolio. Ja miksei samantien voi käyttä suomenkielistä sanaa tuoterepertuaari, tai vielä suomalaisemmin tuoteperhe? Sitä se kuitenkin tarkoittaa. Joka kerta kun sana portofolio livahtaa ihmisolennon suusta, suunnitelen ruuvaavani foliosta porton ja tunkevani sen hänen kurkkuunsa.

 

Ei auta edes laskeminen sataan. Savu nousee korvista heti näin aamutuimaan. Vai liekö sitten ukkosta ilmassa?