Mintun maitobaarissa tapahtuu melkein koko ajan. Aivan ihana seurata, miten vaavit liikkuvat päiväpäivältä enemmän. Välillä Minttu hermostuu ja käy tekemässä pikkulenkin (ruoka-astialla ja vessassa?), mutta kiltisti se palaa takaisin ruotuun. Hupaisaa on, että valveilla ollessaan M. tuijottaa webbikameraa, ihan niin kuin se arvaisi, että sitä katsotaan. Kissuvaavit eivät vielä tuijottele eivätkä juurikaan turhia liikahtele, niiden elämä on maitoa, nukkumista ja mamin puhdistustouhuja. Välillä vähän vyörytään tiiviimmäksi keräksi, jos mamma on liesussa. (Voi ei, nyt niillä on toistaiseksi hurjin yhteismylttä menossa, mitä olen nähnyt! Tai oikeastaan tytöt pelaavat, pojat vaan makaavat...)

21:30 - 21:40 webbikameralude selittää
- mitä täällä tapahtuu?
- joku kävi täällä?
- oliko se äippä?
- ei kun se tärkeä ihminen.
- mitä se teki?
- oikaisi pedin.
- ei kai meitä viedä minnekään?
- äiittiiiiiihhh! (suunnatonta mutkellusta, näkyy silmiä ja liikkeitä!!)
- heii, veljet, ei saa painaa tuolleen
- miksi te tytöt remuatte?
- olisitte kunnolla, nukutaan nyt vaaan vielä.
- apuuaah, ne vie minut!!! miuh miuh!
- iso mustakin tuli sen tärkeän ihmisen kanssa tänne. minne ne vei meidän veljen?
- entäs jos nyt vaan kuitenkin nukuttais? kyllä se tulee takaisin.
- mut se iso musta kävi täällä taas.
- höpöhöpö, nukutaan nyt.
- ei nyt enää voi nukkua, me ollaan kissoja, me herätään tähän aikaan.
- iik! minut vietiin nyt!

Voi vitsi, jos en olisi lähdössä kesäretkelle meillä asuvan kanssa, niin minuahan ei pitelisi mikään.

Olen muuten lakannut vänisemästä raha-asioista, jos olette huomanneet. Meillä asuvan töissä käynti on tasapainottanut raha-asiamme. Olisipa se tapahtunut jo muutama vuosi sitten, nyt olen vain tyytyväinen, mitä suuremman pesämunan kerkeän kerätä ennen kuin pääsen jonnekin toisaanne. Olisipa se tapahtunut aikaisemmin, hän ei olisi tukahduttanut minua näin totaalisesti. Välillä hävettää ja surettaa, että on lähdössä. Oikeastaan aika usein. Mutta en minä tännekään voi jäädä, en voi ajatella, että pelastan toisen (miltä?), jos itse kuolen kitumalla.

Ulkonäkö on kauhistus, näytän keski-ikäiseltä tanttaralta, joka ei osaa pukeutua. Mikäs ihme se on, kun olen syönyt useamman vuoden suruuni ja alitajuntaisesti silläkin yrittänyt karkoittaa meillä asuvaa. Karkoittaminen ei onnistunut, eikä suru väistynyt. Vaatteita ei toinne ostella, on muitakin rahareikiä. Onneksi minulla on kokemusta laihtumisesta. Se on mahdollista henkisesti tyynissä olosuhteissa. Enkä minä enää ahdistu ulkonäöstäkään, päättyneet ovat ne päivät, jolloin minua vastakkainen sukupuoli kiinnosti. Laihtua pitää vain oman terveyteni takia. Ihana karjalainen verenperintöni jyllää. Pukeutuakin osaan, sitten kun siihen on taas joskus mahdollisuus. Se on huolistani pienin.

Tänään tein jotain itseni eteen, leikkasin hiukseni. Pitää saada taito takaisin, pian ei ole meillä asuvaa, joka sen tekisi.

Juoksentelen aina tilaisuuden tullen netissä Saton, VVOn ja Oikotien sivuilla, katselen etenkin asuntojen pohjapiirrustuksia. Sisustan niitä mielessäni. Tutkin Ikean sivuja, lueskelen huonekaluliikkeiden ilmoituksia. Mikä olisi mieleeni, eikä maksaisi liikaa. Hartain toiveeni on painaa oma ovi takanani kiinni. Greta Garbo ilmiö: I just want to be left alone.

Minä olen ollut hilpeä ja hulvaton veikko. Huumori on kukkinut ja elämä maistunut. Nyt olen lähinnä pystyynkuollut tuulentupia täynnä oleva koivu. Lehdetön puu. En kyllä parhaina aikoinakaan ole ollut mikään filosofi. Minusta ei saa irti elämää suurempia lausahduksia eikä katoavaa kansanperinnettä. En keksi suuria ajatuksia, en edes osaa kommentoida niitä muualta lukiessani. Minä toimin. Ehkä olen sellainen kinesteettinen henkilö. Mutta kinesteetikostakin löytyy kirjoittaja, jos vain tilaa annetaan.

Tämä on nyt sitten varmaan sitä kohtalon ivaa. Kerrankin kun minulla olisi aikaa päivittää ja lärpätystä tulee, vuodatus ei vastaa. Mutta arvatkaas kenen pomo lupasi kenelle kannettavan syksyllä... Kohta alan laulamaan kuin nuorempi poppi-Alanko: Mikset sä vastaa?