Meillä asuva katsoi viime yönä neljä Tähtien Sota -leffaa kuudesta kronologisesti putkeen. Minä taas nukuin makuuhuoneessa, ja ääniefektit tulivat uniini. Näin unta, että puolet firmastamme oli muuttamassa tuotantoteknillisistä syistä avaruusalukselle. Puolet kilpailivat keskenään, sotaa käytiin. Meidän puolemme voitti, mutta en sitten ollutkaan varma tahdonko lähteä, ajatus kymmenen vuoden pestistä kylmässä avaruudessa saman porukan kanssa sai karvani nousemaan. Jäin pois kyydistä.

Muutkin unet olivat aika taistelupainotteisia. Johtuu siitä, että meillä asuva myös kuuntelee telkkaria. Ja ei kuulema kuulosta miltään, jos ääni on liian hiljaisella. Varmasti näin on, mutta talossa asuu muitakin ihmisiä. Yleensä tämän kommentin jälkeen alkaa raivoisa huuto, että aina häntä rajoitetaan. Lapsenakaan ei annettu tehdä mitä hän tahtoi.

Olemme tästä yrittäneet jutella aivan kiihkottomasti. Meillä asuvan mielestä hänen ei ole annettu lapsena tehdä mitään ja nyt hän kuulema ottaa asiaa takaisin. Yritän selittää, että eihän muidenkaan ole annettu tehdä elämää mieleisekseen, ja että sovitella ja luovia kannattaisi, että elämä sujuisi miellyttävämmin. Ei auta, on olemassa vain yksi oikea mielipide ja tapa tehdä asioita, meillä asuvan.

Se varmaan liittyy adhd:n, että ihminen pitää muita leikkikaluinaan, hänellä on oikeus leikkiä leluillaan koska tahansa, mutta sitten kun hän tahtoo levätä, on lelujen syytä olla hiljaa. Niin pitkään kuin asiat menevät adhd-ihmisen mielen mukaan kaikilla on melkoisen kivaa, mutta yritäpä laittaa kampoihin, vaarallista! Siinä voi joutua tähtien sodan kohteeksi.