<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Alan kuulostamaan Hectorilta odotellessani tietoa asuntotoimistoilta. Mutta kai minun odotukseni joskus vielä palkitaan. Kärsin ja saan kirkkaamman kruunun sekä muita mukavia tyhmiä sanontoja. Mieluummin kyllä ottaisin asunnon.

 

Meillä asuva ei sitten päässyt lauantain ja sunnuntain välisenä yönä töihin. Alkoi alkoholi kiinnostamaan enemmän. Jossain vaiheessa tarjolla oli typeriä selityksiä ja tekosyitä, että kyllä hänellä on korkea työmoraali, hän vaan ei selvinnytkään niin kuin ajatteli. Kilin kellit. Haukotuttaa moinen pashanpuhuminen.

 

Sunnuntaina kävin pikavisiitillä lasipurkkidiilerini luona. Tänään on haettava lisää tomaatteja palstalta. Sitten taas tomaattikastiketta syntyy. Edellistä satsia ei olekaan enää kuin pari purkkia (no, kun se on niin hyvää). Lupasin purkillisen diilerillenikin, mutta niinhän se vaan jäi keittiönpöydälle, kun läksin niin äkkiä.

 

Iltapäivällä oli sitten anopin ja hänen puolisonsa vuoro. Jessus, että ne ihmiset osaavat tympiä minua. Ja sinne kun menee syömään, on syytä syödä kotona etukäteen tai sitten varata eväät mukaan. En ymmärrä, eikö äiti muista miten paljon lapseensa mahtuu ruokaa. Todennäköisempää on, ettei hän tahdo kuluttaa rahaa poikaansa enää yhtään enempää kuin on pakko. Ymmärrän. Itsekin odotan innolla ruokalaskun pienenemistä.

 

Jokohan se nyt oli sitten viimeinen kerta, kun heitä näin? Toivossa on hyvä elää.