Eilen pesin matot. Kun hra Luonnonvoima heräsi (klo 16!), menimme viljelypalstalle noukkimaan eväät parempaan talteen. Perunoista jäi puolet maahan, kun tuli pimeätä. Yritämme perjantaina uudelleen. Purjot ovat kuitenkin tallessa, samoin lantut, porkkanat, punajuuret ja viimeinen kyssäkaali ja reipas kopallinen ruusukaaleja. Ne ovat sitten söpöjä!

Sitä ennen Luonnonvoima vierailee äitinsä luona (minun äitini kuulema oli hänen äidilleen ennustanut jo häissä, että näin voi minun kanssani käydä, pitää tarkistaa). Minä taas vierailen toimistolla, printtaan toisen vaiheen avioerohakemuksen (Luonnonvoimakin tahtoo allekirjoittaa) ja otan kopioita ensimmäisen vaiheen päätöksestä. Käytännön toimenpiteet asunnonpitämiseksi ja elintason säilyttämiseksi ovat alkaneet. Työvuorojakin hän hankki enemmän kuin kertaakaan meidän yhdessäoloaikanamme. Voi ihme. Ehkä hän sittenkin selviää.

Minä käyn illalla siivoamassa uuden kotini, samalla kun taas heitän sinne lastin tavaraa. Hitaasti hyvä tulee. Se vaan on niin nätti, että tekisi mieli jäädä sinne heti. Täällä vanhassa on kuitenkin saattohoito kesken. Se pitää tehdä kunnialla loppuun, muuten en kestä elää itseni kanssa. Vielä minulla on aikaa nakottaa siellä itsekseni vaikka kuinka kauan.

Nukahdin jo yhdentoista maissa, ihme kun jaksoin sinnekään saakka. Unessa loukkaannuin jollekin miespuoliselle hahmolle, joka yritti vongata minua. Jälkeen päin kävikin selville, että hän olisi tahtonut vangita minut jonnekin syrjäiseen toimistoon, koska olin niin tehokas. Kyllä alitajunta on ihmeellinen asia; nykyisessa suhteessani olen kokenut itseni vangituksi taloudenhoitajaksi, jota ei sukupuolielämä voisi vähempää kiinnostaa. Tämä kaikki vaanii minua myös unissani. Voi kamala.