<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eilen pakkasin takkini ja kenkäni, liinavaatteet sekä verhot. Nappasin vielä survival kitin mahdollista yöpymistä varten, vessapaperia, shampoon, harjan, muovimukeja ja tuhkakupiksi sopivan astian. Ystävättäreni kanssa ajelimme uudelle asuinalueelleni, asunto näytti edelleen yhtä ihanalta ja kutsuvalta.

 

Olipa hyvä, että tuli käytyä siellä ennen torstaita, huomasin, että vessan ja keittiön valot eivät todellakaan tule riittämään. On napattava mukaan yksi kirkas toimistolamppu, joka on lojunut jemma-nimisessä kaapissani odottelemassa uutta omistajaa. En minä nyt kuitenkaan heti ensimmäiseksi tahdo, että seinät ja ovet ovat kolhuilla. Toivon mukaan ne eivät koskaan menekään (mitä ei voi sanoa nykyisestä asuinosoitteestani).

 

Keikka sujui mainiosti. Kävimme vielä pikaiseen istahtamassa lähiön ostarin baarin terassilla. Olihan se kokemus, eksoottinen sellainen. Känniukkeleita vaani ympärillä ja uskaltautuipa yksi suhkimaan ohimennessään, jotta jos ei kotona riittävästi saa, niin hän auttaa mielellään. Meillä muuttoavun kanssa riemua riitti, tai lähinnä naurua läpi kyynelten, on tainnut molemmilla mennä viimeiset vuoden kankkulan kaivoon. Ainakin miessuhteiden suhteen.

 

Meillä asuva ei varmaan edes huomannut, että olin poissa, hän kun oli töissä. Hän tuli syömäänkin vasta joskus lähempänä yhdeksää, siinä vaiheessa minä jo katselin Kelmien kerhoa. Joka muuten Ruman Bettyn lisäksi on lähes ainoita katsomiani sarjoja. Olen tosi huono katsomaan telkkaria, hermot eivät vain riitä. Eivät ne hermot kyllä riitä oikein nukkumiseenkaan, tuli sekin taas viime yönä yhden ja kolmen välillä todistettua.