<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Nyt on syytä kyllä vähän kerrata blogin pitämisen sääntöjä. Tämä on henkilökohtainen nettipäiväkirja, julkinen sellainen. Päiväkirja tarkoittaa henkilökohtaisia mielipiteitä, tuntemuksia ja kaikenpuolista asioiden käsittelyä aivan oman pikkupään tasolla. Ylilyöntejä suuntaan ja toiseen voi sattua, kun kiireessä raapustaa merkintöjä.

 

Esimerkkinä tämä eilinen merkintäni. Tietenkin ihminen tuntee tuskaa, kun hän kuulee, että kumppani on lähdössä, ja että lähtöä on tehty pitkään jo hänen selkänsä takana. Vaikka siitä onkin puhuttu, ei hän ollut ottanut sitä vakavissaan, koska olin kotirauhan nimissä lakannut riitelemästä ja huomauttelemasta. Huomio, eroavat ihmiset, kannattaa siis riidellä, paiskoa tavaroita ja käyttäytyä inhottavasti, siitä tuleva eksänne ymmärtää teidän olevan tosissaan.

 

Minun raapustuksiani ei kannata tulla ENÄÄ kommentoimaan tyyliin ”jätä nyt jo se mies” tai ”ei tätä voi lukea, kun tämä on niin suurta paskaa”. Olkoon paskaa, mutta on minun paskaani. Elleivät arvon lukijat ole huomanneet, olen pikapuoliin muuttamassa omaan asuntooni. Samoin en enää huolehdi kuin omista asioistani, mutta on kai reilua antaa meillä asuvalle tilaisuus tuntea surua ja jätetyksi tulleen tuskaa kaikkine vaiheineen. Sinne kuuluvat myös harkitsemattomat sanat. Parhaita puolia en taida edes uskaltaa kertoa, etteivät heikkohermoisimmat kauhistu ja pahastu.

 

Minä en ole sokerista enkä paperista. Niin pitkään kuin fyysinen olemukseni saa olla rauhassa, olen edelleen sitä mieltä ettei haukku haavaa tee. Ei isokaan rähäkkä. Eihän se ole mukavaa ja onhan se loukkaavaa kuulla henkilökohtaiset asiansa väännettynä sellaiseen malliin, että ne varmasti pistelevät. Elleivät lähes tyrmistytä. Mutta sen verran on annettava toiselle paranemisen mahdollisuus, että antaa hänen aloittaa vaikka vihaamisen. Siitähän se lähtee, uusi elämä. Jopa dokulla ulisijallakin.

 

Minähän olen tätä blogissani pyöritellyt ja käynyt läpi joulusta saakka, minulla on 9 kkn etumatka toipumisessa. Vähintä mitä voin tehdä, on auttaa meillä asuvaa pääsemään alkuun eroprosessin käsittelyssä. Jos ei tätä kestä lukea ja jos on sitä mieltä, ettei minun kuulu mitenkaan auttaa tai osallistua, olen pahoillani, blogini ei sovellu luettavaksi. Tämä ei olen juuri nyt mitään hiustenleikkuuta vaan ihmisten elämää. Ihmiselämä ei aina ole helppoa ja mukavaa. Blogin pitäminen on auttanut minua käsittelemään monia ongelmiani. Nyt vaan alkaa tuntua siltä, että pitäisiköhän panna stoppi tälle sosiaalipornolle, jos alan loukkaamaan lukijoitani? En tosin kirjoita tätä muille kuin itselleni.

 

Vituttaa kuin pientä oravaa. Eron jälkeen menen vihanhallintakurssille. Nyt mietin laitanko tekstin salasanan taakse vai poistanko koko paskan ja paiskaan bittiavaruuteen. Vittu mulle ei tulla huutamaan mun blogiini, että jätä se, kun olen tekemässä sitä kaiken aika! Tuliko saatana selväksi?