Minä nimittäin. Meillä asuva piinaa minua selityksen tarpeella. Mistä tasan tarkalleen en hänessä pidä, miksi tahdon eron, miksi en voi joustaa, miksi juri nyt kun hänon tehnyt kaikkensa suhteen eteen, ollut rehellinen ja uskollinen. Kaikkihan ovat arvostettavia asioita, mutta hän jättää huomioimatta oman arvaamattomuutensa. Ja minä selitän. Samoja asioita päivästä toiseen kaiken valveillaoloaikani, puhelimessa ja nenäkkäin. Katson spanielikatseista ja huokailevaa miestä ja tunnen tuskastumista. Säälikin alkaa vanua pois.

Tänä aamuna keksin selityksen, joka ei mielestäni loukkaa meillä asuvaa, mutta kertoo hänen luonteestaan paljon. Meillä asuva on luonnonvoima, arvaamaton ja vaihteleva. Välillä maailman ihanin ja välillä tappava. Ihminen voi pitää luonnonvoimista, mutta niiden armoille ilman suojaa joutuminen on pelottava asia. Ihminen ei voi asua luonnonvoiman kanssa. En minä ainakaan.

Nyt lähdenkin töihin, asiakastilaisuuteen. Poikkeuksellisesti lauantaina, tosin vain viiteen saakka, mutta voitte vain kuvitella, että tässä vaiheessa teen mitä tahansa pysyäkseni täältä poissa. Onneksi luvassa on ruokaa, juomaa, ohjelmaa ja kevyttä seurustelua, eipä paljon pelota, vaikka ulkona sataakin ämmiä äkeiden kanssa.