Tein ruuaksi juureskiusausta (punajuurta, lanttua, juurisellerin nöttönen ja kyssäkaalia, höystöksi Korpelan iki-ihanaa kinkkusuikaletta, sinihomejuustoa, mausteita sekä 10 % kermaa koko purkillinen). Haudutin pitkään ja hartaasti, varmaan lähemmäs kolme tuntia. Sitten iski ahneus, tuli syötyä pari suurta lautasellista.

Päivä meni pakatessa tavaroita. Luonnonvoima nukkui, hän yskii keuhkojaan pellolle, lämpöäkin pukkasi. Aamulla yskiminen laukaisi jopa oksennusreaktion. Sääliksi kävi ihmistä. Illalla kuitenkin pakkasimme Riesaan siivousvälineet ja pakkaamani tavarat, vein meillä asuvan Manskun 24 h apteekkiin, ennen kuin itse suuntasin kohti uutta kotiosoitettani.

Mahassa oli kiertänyt jo useamman tunnin, nyt alkoivat olla jo tukalat paikat. Mietin kumpaan on lyhyempi matka, vanhaan vai uuteen kotiin, päätin ottaa riskin ja suunnata uuteen. Kruisailin halki Helsingin kuin tuli perseen alla. Tosin tällä kertaa minussa paloi tuli suolistossa. Tuskanhiki valui pitkin otsaani, kun kaahasin ylös mäkea, ajoin suoraan pihaan, lukitsen ovet, etsin kotiavaimia ja tuhannen mutkalla luikertelen porraskäytävässä eteen päin. Pääsen ulko-ovelleni ja siinä se sitten loppui. Nimittäin pidätyskyky. Sain tuta miltä tuntuu olla paskat housussa.

Vessassa vietetyn puolituntisen jälkeen muistona tapahtuneesta leijaili uudessa kodissani muheva metaanin tuoksu, vessan lattia ja pönttö kiiltelivät puhtauttaan. Kuivaustelineessa nakottivat märät alushousut. Minä en tiennyt itkeäkö vai nauraa. Tuli muistutus kuolevaisuudesta, vai pitäisikö sanoa geriatriaosastolta? Vähän myöhemmin naureskelin tapahtunutta ystävättäreni kanssa puhelimessa. Mietimme, että näin se taantuminen alkaa, pikkuhiljaa ja pienin askelin. Tuli sen puhelun aikana puhuttua iloisemmistakin asioista, saan vieraan parin viikon päästä, voi riemua!