<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Erinäisten väninöiden jälkeen sain toisen huoltomiehistämme innostumaan muuttoni tekemisestä. Avukseen hän aikoi kysyä jotain nuorta ja viriiliä varastokarjua, mutta että se sitten maksaisi. Lupasin sitten herroille eur 20 nassua kohden, että he torstaina roudaavat tavarani uuteen residenssiin. Voin vain kuvitella, mitä tapahtuu toista lastia kuskatessa, kun on pimeätä ja isoja tavaroita rytyytetään toiseen kerrokseen. Jotain menee rikki. Edullisemmaksi se kuitenkin tulee kuin muuttofirma tai pakettiauton vuokraaminen.

 

Meillä asuvan pitäisi mennä tänään töihin. Odotan sitä kiihkeästi. Eräs ystäväni saapuu illan pimeinä tunteina ja alamme kerätä omaisuuttani kasaan.

 

Kun saisin joskus valoisan aikaan verhot ja lamput paikalleen, niin muulla ei sitten niin kiirettä olekaan. Muun kerkeän asetella ja ripustella vielä moneen kertaan. Eivätkä kaikki tavarani suinkaan illalla lähde, vain sellaiset, joita en juuri nyt ole käyttämässä, joilla on henkistä arvoa ja joista en voi kuvitella eroavani. Päiväkirjat pitää muistaa käydä kaivelemassa kellarista.

 

Olen pitänyt asunnostamme. Se oli niin kaunis, kun muutimme siihen. Paikka olisi ollut ihanteellinen, vaikka elää loppuikänsä. Sanon asioille hyvästejä, pikkuhiljaa. Ja vuodatan aina muutaman kyyneleen. Olihan meidän suhteemmekin kaunis, ainakin alussa. Milloin se tällaiseksi muuttui?