Eilen oli samanlainen ilma kuin hääpäivänämme. Kaunis ja kuulas syyspäivä, sitä erityistä vaaleansinistä, jota näkee vain syksyisin; täynnä toivoa, onnea ja syksyn tuoksua. Illalla iski kamala paniikki. Mitä minä olen tekemässä? Tässähän se kaikki oli jo. Mihin tämä vaihtamalla paranee? Miksi pitää lähteä? Miksi olen aina yksin, jopa ihmissuhteessa? Miksi minulla (ja meillä asuvalla) on huono tuuri? Rakkauttahan me olemme hakeneet, täydentäjää, kumppania. Kuka petti ja kenet? Ei ehkä fyysisesti, vaan henkisesti. Kuka ei antanut, mitä sovittiin? Mitä alun perin sovittiin? Sovittiinko riittävästi? Annoinko liikaa anteeksi? Enkö osannut kertoa mitä tahdon? Miten tästä selviämme, minä ja meillä asuva? Kuka tappaa kenet? Kenen on syy? Kenet voi haukkua? Voiko ketään kiittää?

Ahdistavaa. Tästä jos ikinä selviän, kirjoitan kirjan. Jos en muille, niin itselleni. Tulevaa itseäni varten. Sen nimi voisi olla vaikka Kuinka valitset kumppanisi päin p*rsettä - syy ja seuraukset. Ei tämä nimittäin ensimmäinen kerta ole. Joko olen aivoinvalidi, aivoton blondi, läheisyyttä kaipaava onneton luuseri, tai sitten vedän puoleeni vaarallisia kumppaneita. Tai sitten olen vain hidas oppimaan.

Partaukko tuli meille. Jo oli aikakin. Se on vaarallisen hyvää. Miten mikään JOGURTTI voi olla niin monikäyttöistä ja kermaista?

***

Ja sieltä yhdestä insinööritoimistosta voitaisiin lopettaa juomapulloon tehtävien räjähteiden ohjeiden hakeminen sivuiltani. Samoin kuin maapuolustuslaitos voi lakata hakemasta pilua. Ai niin ja samoin muutama merenkulkulaitos, rakennusfirma, pankki, joku iso puhelinfirma ja muutama muukin voisivat hankkia elämän. Ettepä p*rkeleet arvaakaan, mitä teistä paljastuu. Täällä vaan vänistään, ei täältä muuta irtoa.