<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Perjantaina seinänaapuri-herra ryhtyi hieromaan tuttavuutta parvekkeen kautta. Paljon hänellä tuntui asiaa olevankin, onneksi vihdoin hänen puhelimensa soi, että pääsin livahtamaan takaisin sisälle.

 

Noin viidessä minuutissa hän kerkesi käsitellä seuraavat aiheet:

-         Ikäni, oikeastaan hän aloitti toteamalla että olen neljäs häntä nuorempi naapuri muutaman vuoden aikana. Pakko oli tiputtaa herra takaisin todellisuuteen. Olen häntä vanhempi.

-         Alueen baarit. Ei kuulema kannata mennä, Tapulikaupungista ja keskustasta löytyy elämää. Kiitin tiedosta, en tosin ryhtynyt korjaamaan hänelle mielikuvaa siitä, että eipä voi baarit, miehet eikä miesten vonkaaminen vähempää kiinnostaa.

-         Hänellä ei kuulema ole viikonloppuisin mitään tekemistä. Noh, jos mainitsee peräkaneettina, että kun telkkaristakaan ei tule mitään, niin enpä ihmettele. Minulla kyllä riittää touhua.

 

Luonnonvoima taas oli häiriköinyt ystäviä, kun ei minua saanut kiinni. Sen lisäksi hän kyseli tekstiviestillä että tiedänkö minkä on anafylaktinen shokki. Tiedänhän minä. Tiedän senkin, että jos sellaisen saa, ei kannata soitella ex-vaimolle montaa kymmentä kertaa, vaan soittaa 112. Sen kerroin hänelle aamusella tekstiviestillä minäkin. Shokki on aina äkillinen ja tulee muutamassa minuutissa. Luonnonvoima nimittäin alkoi syödä kahta antibioottia, jotka aiheuttivat kovan ripulin, äkkiäkös siinä allergisia reaktioita muitakin kehittää. Etenkin jos kerää säälipisteitä ja elämä on kovaa.

 

On se vaan kiva, että on vielä ystäviäkin. Niiden luona on mukava vierailla kahvittelemassa, etenkin jos saa vielä lohipiirakkaa, kakkua ja keksiä ja sen päälle tyhjiä maustepurkkeja, patalaput ja kaikkea muuta tärpeellistä, mitä ei ymmärrä pyytääkään. Ja olipa ihana kävellä reippaasti pitkin aurinkoista ja rapsakkaa kaupunkia ilman krapulaa.