<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Nakotan sohvallani läppäri sylissä, nakuttelen tekstiä, surffaan netissä ja kuuntelen nettiradiota. Hokasin, että voin ladata Winampin koneelleni, on minullakin jokin älämölön tuottaja. Vaikka edelleen poden ääniallergiaa, kuka nyt muka voisi vastustaa metallimusiikkikanavia, joita tuntuu riittävän. Ja siellä muuuten soi yllättävän paljon suomalainen musiikki, miksihän? Tosin ei tuo nyt soiva Dream Theaterkaan paskimmasta päästä ole. Tai Type O Negative. Tässähän voisi vaikka ryhtyä tutustumaan musiikkiin uudelleen.

 

On oikeastaan ensimmäinen rauhan hetki uudessa kodissani. Viikko on ollut vauhdikas, samanlainen, ellei tiukempikin, on luvassa ensi viikolle. On syytä ladata patterit huolella. Jos vaikka saisin houkuteltua Luonnonvoiman sieneen, jos hän nyt vain krapulaltaan kykenee liikkumaan. Olisi kiva liikkua luonnossa, keräillä sieniä ja nauttia raikasta ilmaa, väsyttää itsensä, että saisi varmasti illalla unta. Suppilovahveroita sieltä ainakin saisi nyt. Noin niin kuin mukavana bonuksena.

 

Olen surullinen ja onnellinen yhtä aikaa. Harmittaa pieleen mennyt ihmissuhde, ilmeisesti minua ei ole tarkoitettu asumaan kenenkään kanssa. Viihdyn liian hyvin yksin, tietokoneen kanssa. Luuseripaska, pitikin mennä sitoutumaan ja sotkemaan toisen elämä. Sitten jättää ja karata. Mutta kun ei ollut Luonnonvoimastakaan siihen. Tässä sitä nyt sitten ollaan, molemmat sydän karrella. Olen petturipaskianen, enkä mikään aikuinen. En osaa hoitaa aikuisten asioita.

 

Uni on vähissä. Säpsähtelen vähän väliä hereille. Kuinka pitkään kestää, ennen kuin sydän rauhoittuu ja sielu vihdoin lepää? Unen puute tekee hulluksi hiipien ja hiljakseen, valuttaa vettä silmistä.