<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eilen bussissa istuessani tulivat mieleen äitini kertomukset Marttojen kartanoretkeltä Viroon. Bussilastillinen naisia istumassa mukavasti massut pullollaan edellisessä paikassa tarjottua lounasta, kahvia tai välipalaa, opastava henkilö edessä kertomassa paikkakunnan ihmeellisyyksistä, päät kääntyilemässä puolelta toiselle kuin pingismatsissa.

 

Ainakin kartanoita Porvoon seudulla riittää. Tarkoittaa tutustumiskohteina, kokouspaikkoina ja nähtävyyksinä. Kaunista seutua, yllättävän kumpuilevaa, vaikka rannikkoa onkin. Ja päivän lopuksi Timbaalissa valkosipulietanoita ja Vanhassa Laamannissa illallinen. Kotimatka meni huumattuna. Tänään töissä huumaantuvat todennäköisesti kollegat, jos vain vahingossa hönkäisen päin. Valkosipuli nimittäin maistuu suussa vieläkin.

 

Herra Luonnonvoimalla oli vähän huonompi tuuri ruuan suhteen. Maanantaina liedelle jättämäni eväät (sienikastike, ruusukaalit, keitetyt perunat) olivat hänen päiväuniensa aikana kadonneet ajattelemattoman tyttären ja hänen ystävättärensä parempiin suihin. Sanoinkin puhelimessa, että jos minä olisin ollut paikalla, olisivat neidot päässeet tutustumaan saman tien sienimetsän saloihin ja lähikaupan antimiin. Kai sitä vaan on niin köyhistä oloista lähtöisin, että on oppinut ajattelemaan muitakin kuin omaa napaansa ja sen ympäristön täyttämistä.

 

Taidan tulla siihen tulokseen, ettei minulla jää ikävä entistä melkein ilkeätä tytärpuoltani. Ei pätkän vertaa. Paska akka kun olen.