<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eilen illalla kun Luonnonvoima oli käynyt hakemassa survivalpakettinsa (rahulit loppu, ihmisen pitää syödä, juoda energiamemuja, että jaksaa yötöissä ja vielä ruokkia vegaanitytärtäänkin, joka taas ei oikein asu missään eikä saa rahaakaan oikein mistään. Eikä nillitetä siellä, se maksaa takaisin ensi vkolla) ja lukenut sähköpostinsa koneeltani, päätin minä vuorostani aloittaa nettivuoron. Ensimmäiseksi kirjauduin hotameiliin. En tietysti katsonut kenen tunnuksilla, omalla koneellanihan olin. Jouduin Luonnonvoiman sähköpostiin. (Muistakaa aina ruksia ”ei saa säästellä tunnuksia” kohta ja sitten vielä tyhjentää välimuisti ja vielä mitä!)

 

Tosin kesti aikansa ennen kuin sen huomasin, sitä ennen olin jo pari perin omituista viestiä kerennyt lukea, mietin jo että minne alan karjumaan kun minut on ilmoitettu joillekin nettideitti/seuranhakupalstoille. En se ollutkaan minä, vaan Luonnonvoima. Se hakee uutta, sydämen pohjassa jysähti, kirjauduin ulos. Olen tehnyt periaatteessa rötöksen, suuren sortin rikoksen, lukenut toisen henk.koht. viestejä, mutta toisaalta hyvä on tietää. Etenkin kun vähän ennen lähtöään mies kysyy olenko ikävöinyt häntä, en vastannut, koska vastaus olisi ollut tyly ei. Hän kuulema kaipaa minua suunnattomasti. Lukemani perusteella en ikinä enää eläissäni tule uskomaan yhdenkään miespuolisen vakuutteluja. Ja vielä ihan vilpittömällä naamalla kehtasi, hyvä ettei kyyneltä valuttanut.

 

Toisaalta hyvä, minä ja muisteleminen pian jäävät, jos vaan tärppää, mutta toisaalta onhan outoa. Pari kuukautta riitti, mutta silti kidutetaan vanhaa akkaa. Siinä se rakkaus on, sitä se on. Varokaa imemistä, toisessa päässä on pashkaa.

 

Mutta ei itkua eikä murhetta. Minä en aio linjasta lipsua. Ei enää mitään uusia suhteita. Toki ihmisiä ja seuraa, mutta pitää olla ihmisellä oma kolo, jonne paeta hädän ja tuskan tullen. Paikka, jossa voi nuolla haavat ja paikata psyyken. Sitten joskus hoikkana ja nuorena taas lähden baanalle, mutta nyt olen viisaampi, ei enää sormirinkuloita, valoja eikä yhteisiä vellikulhoja. Sukupuolielämää korkeintaan. Kohotan korkean veisun yhden illan suhteille ”siunattu olet sinä neitsyiden joukossa (ainakin tänä iltana, äläkä kerpele soittele tänne enää koskaan).

 

Tänään aion vain nauttia ihmisseurasta, kokkaamisesta ja rauhasta.