<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kyllä nyt on ilmiselvästi pientä paranemista liikkeellä. Tein nimittäin naisellisen uroteon. Ensimmäisen kerran ties kuinka pitkään aikaan ostin partakoneen teriä, sheivasin koivet ja kainalot. Ruksi seinään (taas).

Miehethän eivät tahdo kuulla, että naisissa kasvaa karvaa. Etenkään he eivät tahdo kuulla niiden poistosta. Mutta siitä viis, tämä onkin neutrin, melkein naisen blogi. En voi sanoa, että vieläkään itseäni naiseksi, saatikka naiselliseksi tuntisin, mutta joku vire on heräämässä. Kiitän siitäkin vähästä. Ehkä en olekaan täysin kuollut, ehkä olen vain puolikuollut. Kuolleena on nimittäin aivan sama, missä sitä karvaa kasvaa. Tai miten tukka on. Tai millaiset alusvaatteet ovat vaatteiden alla, ostin minä tässä viikko sitten alusvaatesetinkin. Sellaisen sievän.

Eilen käytin Luonnonvoiman kaupassa. Tytärpuolikin oli ilmestynyt kylään, eikä asunnossa tietenkään ruuanmurenta. Odotan ex-anopin maaliskuista Suomeen saapumista, sen jälkeen voin luovuttaa lapsensa ja lapsenlapsensa ruokkimisen heille. Kai hänellä äitinä on suurempi moraalinen velvollisuus siihen kuin minulla ex-puolisona. (En usko tähän itsekään, se akka ei eväänsä heilauta muun kuin kallisarvoisen miehensä takia. Klassinen nainen, joka elää miehensä kautta ja vain miestään varten. Joku kai sanoisi Bitch-sanankin.)

Minulle soitteli eilen headhuntteri. Kiva juttu.

Työnetsintä siis sujuu verkkaisen tasaisesti. Näinpä se on minulla aina tapahtunut, suurten ratkaisujen tekeminen. Samahan se oli eronkin kanssa. Ensin yritän parantaa vanhaa, puhun paljon, mutta en tee mitään radikaaleja ratkaisuja. Sitten siirryn tekemään jotain hidasta näkymätöntä henkistä työtä, sitten äkkiä alkaa tapahtua. Seuraavaksi rysäytän kunnolla, räjäytän pankin, karkaan, pakenen ja aloitan alusta jossain toisaalla.

Sitä suurta rysäytystä odotellessa voisin vaikka viestiä Intiaan ja jumalanselän taakse.