<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kun erehdyin kirjoitusmäärän suhteen, päätin paikata erheeni antamalla lukijoille tilaisuuden kysyä minulta, mitä he tahtoisivat tietää minusta. Ainoa, joka tahtoi jotain tietää, tai jaksoi kysyä, oli Kukkis Kukkamaalta. Hän kysyi kaksikin kysymystä, ensimmäinen oli helppo, mitä tekisin, jos olisin kaikkivoipa tunnin ajan.

 

Tunnissahan kerkeäisi paljon! Tuskinpa maailmassa paljon olisi pahoja juttuja sen jälkeen. Ei kun oikeasti, ei kaikkivoivan henkilönkään kannata ruokkia kaikkia, maapallo kuolisi hetikoht´siltään sulaan mahdottomuuteen. Eikä lopettaa sotia, keksisivät vain vielä kamalampia tilalle. Sovitaan nyt edes, että keskityn enimmäkseen Suomeen tai muuten "helppoihin" asioihin.

 

Poistaisin lamanaikaset velat ihmisiltä, antaisin luottotiedot heille takaisin. Onhan se kumma, ettei vielä parikymmentä vuotta sitten tapahtuneiden asioiden takia ihminen vieläkään uskalla tehdä töita, kun vouti vie kaiken. Kuka saatana viitsii tehdä töitä jos saa käteen n. 500 euroa ja 1/3 sen ylimenevästä? Helvetin harva! Oikeastaan vanhenemisaika saisi olla viitisen vuotta. Sen lisäksi lisäisin vuokra-asuntojen määrää niin, ettei ihmisten tarvitsisi aina ostaa asuntoa saadakseen mieleisensä elinolosuhteet. Olisi omakotitaloja, rivitaloasuntoja, kerrostaloasuntoja ja mummonmökkejä, mistä valita.

 

Korjaisin omat silmäni. Itsekäs olento. Samoin poistaisin verenpainetautini. Toinen itsekäs tekoni olisi kaikkien omaisteni ja läheisteni velkojen kuittaantuminen. Sen lisäksi kaikki osaisivat lukea, ymmärtäisivät lukemaansa, ja saisivat siihen mahdollisuuden.

 

Kehittäisin edullisen biopolttoaineen, joka ei kuormita luontoa. Hah! Noin vain. Hei hei Fortum, Neste, Helsingin Energia, Teollisuuden Voima ja muut kaverit! Sen lisäksi tekisin soijasta lajin, joka maistuisi kanalta, kalalta, äyriäisiltä, etanoilta, simpukoilta, naudalta, sialta ja muutamalta muulta syötävältä lajilta. Ja antaisin kaikkien kukkien kukkia vaan.

 

Herättäisin dodon, balintiikerin ja jaavantiikerin eloon, mahdollisimman kauas vaarallisista paikoista. Sen lisäksi Suomessa saisi eutanasian. Lasten tekeminen tulisi ajokortinomaisesti luvanvaraiseksi.

 

Kuka minä olen? Se oli toinen kysymys. Minun pitäisi kertoa anekdootti tai tapahtuma elämästäni, joka kuvaisi millainen olen ihmisenä. Tämä on vaikea, en osaa vetää suuria linjoja, en kerätä elämääni kimpuksi tai tarinaksi. Olen kaleidoskooppi, olen tätä, tuota, ja paljon muuta; helposti höynäytettävä, hyväuskoinen, reviiritietoinen, yksityisyyttä rakastava, pinnallinen, rakkautta kaipaava, hyvää tarkoittava. Olen myös pedantti, pilkunviilaaja, puusilmä, tosikko, huonon huumorin ystävä, kykenemätön parisuhteeseen, enkä edes tiedä olenko tästä maailmasta. That remains to be seen...

 

Lähiaikoina tapahtunutta: Luonnonvoima ei tule toimeen palkallaan. Kun hän soittaa, n. kerran kuukaudessa, käyn kaupassa hänen kanssaan. En vaan voi antaa kenenkään kuolla nälkään. Ostamme hänelle yleensä ruokaa noin sadalla eurolla. Perusjuttuja: lihaa monessa muodossa, perunoita, riisiä, vihanneksia, vessapaperia, sipulia, kahvia, muutama energiamehu, toppa tupakkaa (puruja siis), tuoremehua. Sillä hän tulee toimeen melkein kuukauden.

 

Henkiseen nälkään, rakkauden nälkään, hän minun puolestani saa kuolla milloin tahtoo. En vastaa puhelimeen, en ota kantaa. En pistä tikkua ristiin, en jaksa kuunnella tai ottaa kantaa siihen, ketä hän rakastaa tai miten paljon. Etenkin jos kohteena olen minä. Jokainen joutuu tulemaan toimeen henkisesti omillaan. Raha on vain rahaa, mutta minua ne eivät saa! Hänkin on yksi niistä, iilimadoista.

 

En tahdo pahaa kenellekään, niin pitkään kun he vain jättävät minut rauhaan. Kuitenkin taidan olla aika julma ihminen. En tahdo asettua toisen pöksyihin. Omissa on jo riittävästi löysää. Olen vain melkein hyvä ihmiseksi, minulta puuttuu joku empatian osanen. Jätän huomioimatta vain sen tärkeämmän, henkisen puolen. Olenko minä kenties henkisesti kylmä? Onhan minullakin nälkä, mutta olen oppinut käsittelemään nälkääni jo lapsesta saakka. Päässenkö koskaan virvoittavien vetten tykö? Ja jos pääsen, osaanko juoda?

 

Kukkis, kiitos. Etenkin jälkimmäinen oli inhoittava kysymys, mutta herätti taas ajatukseni. Pitääkö ne aina herättää? Eikö vaan voitaisi mennä virran matkassa? Onko pakko ajatella? Viimeinen tekoni viimeisen kaikkivoivan minuuttini aikana antaisi meille kaikille päivä, jolloin saisimme tehdä aivan kaiken, mitä tahdomme, ajattelematta, mutta kaikki palaisi ennalleen seuraavana päivänä. Kuolleet eläisivät, siitetyt eivät koskaan syntyisi. Vannottuja valoja ei olisi, tyhmyydet pyyhittäisiin pois. Jäisi vain muisto. Siinä suurin lahjani ihmiskunnalle. Hetkinen täydellistä vapautta ja kaaosta. Ehkä ihmiset oppisivat elämään tätä hetkeä.

 

***

Ei muuten ole edes krapula. En ottanutkaan koko menua, vaan pelkät alkupalat. Sänky kutsui.