<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kerkesin minä perjantaina muutakin touhuamaan kuin harrastamaan hyppysottiisia. Järjestin kollegan läksiäisjuhlat. Hän lähtee ainakin kahden vuoden komennukselle emoyhtiön leipiin, perhe mukana tietenkin. Taas yksi syy enemmän hakeutua jonnekin muualle, hän kun oli siitä paremmasta päästä kollegoja. Kamalan äkkipikainen, mutta ainakin kertoi mitä tahtoi.

Ensin vein porukan rulettikouluun Grand Casinolle. Joillekin käynti oli voittoisakin. Koulun jälkeen nimittäin saimme 10 euroa harjoittelurahaa, itse hävisin omani alta aikayksikön, minulla ei vain ole onnea peleissä. Pöydän olin varannut Ravintola Loisteen kabinetista, se osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi. Parikymmenpäinen ekstroverttien kokous nimittäin aiheuttaa paljon ääntä. Ja jossain vaiheessa jopa laulamista. Lähtijä kun on diplomi-insinööri. Ja kossua juotiin taas. Ruoka oli yllättävän hyvää! Lohicarpaccio, vanha kunnon pippuripihvi ja lämmin suklaatorttu. Naminami.

Onnistuneiden juhlien jatkoilta minä sitten pakenin, en jaksanut enää humalaisia työkavereita puolisoineen. Viekoitteleva puhelinsoitto tuli sopivasti, olin kävelemässä bussipysäkille, kotiin minä oikeastaan jo ajattelin lähteä, minua kun ei tuo baaririekkuminen jaksa kiinnostaa. Jouduinkin sitten Kallioon tunnetuin seurauksin. Onneksi en kuitenkaan joutunut naimisiin.

Minä olen tässä miettinyt (ja taas mennään, tästä se ei hyvä seuraa, kun blondi alkaa miettiä...), että oikeastaan perjantainen törmäilykurssi oli hyvästä. Ensinnäkin saan takaisin hyvän ystävän, toisekseen pääsin eroon uusioneitsyydestäni tutussa ja turvallisessa seurassa. Nyt uskallan ehkä ajatella joskus jotain uuttakin, sillä vaikka vanha suola janottikin, ovat sen suhteen ongelmat hyvässä muistissa.

Ei minulla ole kiire, ei mitään hätää. En ole valmis ajattelemaan suuria ajatuksia, olen tyytyväinen elämään tällaisena. Tiedänpähän, etten juossut karkuun. Ja etten ole pystyynkuollut. Ainakaan vielä.

Puhu minulle rakkaudesta

Puhu minulle rakkaudesta vasta huomispäivänä,

sillä jos tänään puhut, puhut pimeälle joelle.

Ei sen vesi pysähdy, ei syty vedestä iloinen lyhty,

ei laula kalojen outo hilpeä kuoro.

Katso minua lempeästi vasta huomispäivänä,

sillä jos tänään katsot, katsot kalpeata kuuta.

Ei sen valo lämmitä, ei kierrä sen veressä pääskysen sulka,

ei maistu se koskaan oravanmarjoilta.

Tule minua lähemmäksi juuri tänä päivänä,

sillä jos tänään lähdet, lähdet minulta iäksi.

En sinua löydäkään, en opi sinua koskaan tuntemaan

en koskaan kuuntelemaan sydämesi ääntä.

Tule minua lähemmäksi juuri tänä päivänä,

tule ja puhu minulle, koske minua, katso minuun.

Ei suruni sammu pois jos menet kättäni koskettamatta,

ei suruni sammu jos minusta käännyt.

-Aulikki Oksanen-

Ja otsikko on tietenkin lainaus Ratsian biisistä. Hei hei vaan Jyrille sinne jonnekin!