<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Koska oikean työn aloittaminen tänään tuntuu olevan erittäin vaikeaa, suorastaan vastenmielistä, päätin aloittaa päiväni tekemällä pöytävarauksen henkilökohtaisiin tarkoituksiin. Graniittilinnassa on parsaviikot. Ja kun noissa ruokablogeissakin sen parsan perässä tässä kuussa juoksevat, niin pitäähän siihen jotenkin osallistua, vaikka sitten muiden valmistamaa ruokaa nauttimalla.

 

Melkein ilkeä tytärpuolikin ilmoittautui. Varmaan hän tulee käymään jossain vaiheessa, kunhan flunssastaan toipuu. Töitä oli kuulema saanut ja muutenkin kuulosti räkätaudistaan huolimatta pirteämmältä kuin aikoihin. On se tuo nuoren ihmisen elämä rankkaa, onneksi on jo omasta nuoruudesta sen verran pitkä aika, että voi vain naureskella omille toilailuilleen ja kiitellä luojaa, että ne ovat jo takana. Edes pikkuisen tämä elämä rauhoittunut niistä ajoista.

 

Silloin kun tein eroa Luonnonvoimasta, vakuutin murheiselle tytärpuolelle, ettei meidän yhteydenpitomme tarvitse loppua, vaikken hänen isäänsä enää kestäkään. Tytöllä kun ei ole kovin hyvä tuuri sukulaisten suhteen ollut, niin minä olen todennäköisesti täyspäisimmästä päästä ihmisiä hänen elämässään. Siinäs näette miten huonosti lapsella ovat asiat! En edelleenkään arvosta ihmissuhdetaitojani kovin laajalti; sen verran on elämä opettanut, että enimmäkseen olen väärässä, liian jyrkkä, liian lepsu tai muuten vain ajatukseni yhteisestä hyvästä poikkeavat valtavirran vastaavista ajatuksesta. Mutta jos nyt yrittäisin kuitenkin tarjota jotain tasapainoa ja pysyvyyttä.

 

Ja minä kun jo ajattelin pääseväni kuin koira veräjästä. Väärin luulin.