<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kävin kollegan kyydissä eilen tutustumassa Vermon Ravirataan ja siellä tarjottaviin ravintola- sekä kokouspalveluihin. Hevoset ovat komeita elukoita, tallillekin nimittäin pääsimme (se oli kierroksen mukavin osuus tuoksumuistin omaavalle). Palasivat mieleen ne ajat, kun nuorna tyttönä itsekin ratsastin. Välillä kaipaan sitä, maastoon pääsemistä etenkin, ei minusta nimittäin maneesilla menijäksi ole, koordinaatio ja lihasmuisti ovat olemattomia.

 

Tutustumispäivän päätteeksi olisi ollut mahdollisuus jäädä katsomaan keskiviikko-raveja. Yllättävän paljon siellä oli ihmisiä! En olisi uskonut. Kyllä siellä ilmeisesti joku aina voittaakin. Jos olisin epätoivoinen sinkku, alkaisin varmaan käydä raveissa, miehiähän siellä suurin osa katsojista oli. Tilat sen sijaan ovat jo 30 vuotta vanhat, ja sen kyllä huomasi. Kyytini kuitenkin kaipasi jo kotiinsa, joten en villiintynyt hurjaan Toto/ V5-spekulaatioon, vaan hyppäsin kiltisti autoon. Sitä ennen nautittu aitio-buffet oli osittain taivaalllista ( hummeriliemeen tehtyä kalakeittoa), osittain aika tavanomaista (välimerellistä mättöä ja feta-kana-pinaattipastaa). Viini oli tylsää, metallista merlottia. Minä olen tottunut liian hyvälle.

 

Kirjahylly on edelleen kasaamatta. Viimeistään perjantaina ryhdyn taistelemaan sen kanssa. Olen kuitenkin avannut paketit, lukenut jo kasausohjeen kahdesti ja tarkistanut tavarat. Siitä se lähtee.

 

Yöllä näin kamalaa työpainajaista, jossa kimppuuni hyökkäsi Sarbanes-Oxley. Amerikkalaisia pörssifirmojahan kytätään ja vahditaan kymmenellä Enron-jupakan jälkeen. Mekin teemme eettisen koulutuksen joka vuosi. Tilintarkastajia ja konsulentteja on talossa lähes joka päivä syynäämässä jotain kohtaa jopa täällä Suomessa. Nyt minua sitten oli ryhdytty epäilemaan jostain firman rahojen käyttelystä omiin tarkoituksiin. Olin tohkeissani, koska tiesin, että mitään ei löytyisi, mutta silti kauhuissani, että minuun kohdistettiin jonkin valtakunnan tutkimusta. Niinpä sitten dramaattisesti ja marttyyrimaisesti poistuin firman tiloista tutkimuksen ajaksi, tietenkin samalla kadotellen puolet tavaroistani, kännykät ja rahat.

 

Hiki vain lensi päästä, kun unestani heräsin joskus kolmen aikaan – taas! Onkohan mulla joku stressi?