<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Jo lapsena inhosin maiskuttelevia ihmisiä. Sellaisia, joiden suusta lähtee paljon erilaista läiskettä ja lätinää (pornoelokuvan tyyliin). Hotkiminen oli toinen inhoamani asia. En ole lapsesta juurikaan muuttunut, inhottaa se edelleenkin. Junamatkalla töistä kotiin sain vastapäätä istumaan nuoren neitosen jäätelön kanssa. Jumalauta, en tiedä kuvitteliko daami tikkujäätelönsä syömisen olevan erootillista katsottavaa, vai kompensoiko hän orgastista mielihyvän puutetta, mutta se lotina kävi korviin. Syletti ja ahdisti. Jäätelö kesti kiusallisen pitkään, loppujen lopuksi tunkesin puolihuomaamattomasti sormiani toiseen korvaani ja tuijotin ulos junan ikkunasta. Aarrggghhh!

 

Junasta kun pääsin, istuu odotushallissa päihtynyt mies (josta jonkin kieron mielleyhtymän takia tuli känninen Luonnonvoima mieleen). Mies pyrkii ottamaan katsekontaktin lisäksi myös puhekontaktia. ”Hei likka, onko sulla tulta?” Kävelen eteen päin, yritän kiirehtiä. ”SINÄ SIELLÄ, ONKO SULLA TULTA?” En vastaa, koska pelkään itseäni, pelkään kaatavani koko vihani viattoman kännisen niskaan. Onneksi takani tulee uusia uhreja, karkaan portaisiin. Voihan liima!

 

Kotilähiössä menin kotilähiön optikolle. Ja kun miellyttävällä optikkoherralla aikaa oli, suoritimme yhdessä silmienkatselmuksen. Parempi silmäni oli taas parantunut lisää, sen sijaan huonompi silmäni oli huonontunut entisestään, ei näöllisesti, mutta hajataitto oli pahentunut. Olin siis oikeassa, kun sinne menin, enkä vain käyttänyt edukkaita silmälasien hankintakanavia, vaikka sekin mielessäni pyöri.

 

Kun sain kehykset 80 % halvennuksella, eivät ohuenohuet linssit enää paljon tässä kaupassa painaneet. Maksan uusista tukevista, tumman kuparisista, kauniista silmälaseista noin viikon päästä eur 230. Ei paha. Etenkin kun muistan, että nykyisistäni maksoin juuri ennen halpaoptikoiden Suomeen rantautumista noin eur 200 enemmän. Ja sain kuitenkin optikon lausunnon, etten vielä monitehoja kaipaa, vaikka sitäkin oli jo liikkeellä. Mutta kuulema niin pitkään kuin pärjään lasien poisottamisella, ei ole kiire kalliimpiin ratkaisuihin.

 

VAROITUS, tässä on taas sitä onnen tunnetta liikkeellä. Nyt saan reseptin, jonka avulla voin vaikka tilata rikastuttuani nettimyynnistä parit rillit lisää. Mikäs sen hauskempaa, jos laseja olisi vaihdeltavaksi saakka! Sitä paitsi miellyttävä hra optikko kertoi vinkkejä siihen, kuinka minun kannattaa valita lasini. Toinen kulmani kun ei liiku ja on muutenkin ruma. Lapsena auton yli lentäminen jätti melkoisen kolon ohimoluuhun ja halvaannutti kulmakarvan. Olen niitä ihmisiä, joilla nousee vain toinen kulmakarva, sillä voi tehdä vaikutuksen. Huonona puolena tietenkin se, että silmäkään ei aukea kokonaan ja ripsiväri yleensä kulahtaa pois kulmasta, kun vesi ja iho hankautuvat keskenään.

 

Lisää hyviä uutisia, parin vkon päästä saatan saada mikrolainaaja-ystävättäreni kylään. Olisi se hienoa, pääsisi taas paikkaamaan kauan säästöliekillä ollutta ihmissuhdetta. Joitakuita ihmisiä on ikävä; ei niin, että heitä ikävöisi päivät pääksytysten, mutta kun äänenkin kuulee, tulee hyvä olo.

 

Minulle taitaa tulla hyvä olo niin pienistä asioista, että ihmiset saavat aivan väärän kuvan tästä elämäni nelikentästä. On täällä edelleen huonoja päiviä, vituttaa ja harmittaa. Murjotan itselleni huonojen ratkaisujen takia, harmittelen hukkaan mennyttä elämää, mutta sitten kun mietin, että ellen olisi eronnut jo puolisen vuotta sitten, olisin samassa paskassa edelleen ja asiat muuttuisivat aina vaan pahempaan suuntaan ja ehkä minä jo olisin tehnyt itsemurhankin (tai murhan, mistä sen tietää), niin aina on aihetta juhlaan. Jopa niinä päivinä kun taivaalta sataa räntää ja kengänkanta menee katki.

 

Ei harmita, kun mulla on perspektiiviä. Mutta se minun perspektiivini ei sovi kaikille.