<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olihan se taas riemukas rieha, eilinen päivällinen Mukkelismakkeliksen ja Välispiikin kanssa. Tai rieha ja räyhä, huomasimme vain, että meidän oikeasti kannattaisi pyytää kabinetti julkisissa tiloissa. On nimittäin äänenkäyttö kovaa ja välillä lipsahtaa sellaisiakin sanoja, joita ei toinne julkisesti kovaan ääneen huudella (nimimerkillä suomalaissketseistä "ottaako huora pullaa?", enkä nyt edes ala miettiä mitä tapahtui pähkinöille).

 

Meidän piti suunnitella suurta kokkisotaa jonnekin Ouluun päin suuntautuvaa reissuamme varten, mutta sekin jäi taas vaiheeseen. Päivämäärääkin taidamme joutua vaihtamaan, kun on kaikenlaisia kummilapsiasioita ja luokkakokouksellisia asioita liikkeellä. Saimme kuitenkin yhteyden pikaisesti tulevaan isäntäpariskuntaamme, mutta sitten saapui kesken kaiken ruoka, ja puhelu jäi lievästi sanottuna vajavaiseksi. Pitää varmaan kirjoitella aiheesta lisää sähköpostin muodossa, terveisiä vaan! Vieläköhän me saamme tulla kylään? *kysyy huolissaan hän*

 

Minä sitten törsäsin ja söin parsalautallisen (lue: parsalautanen). Ihanpa oikeasti, sitä oli paljon, suorastaan reilusti, eikä mitään puista kamaa, vaan ihan sitä itseänsä. Lisää olisivat kantaneet, jos vain olisin jaksanut syödä. Etteikö muka kasvispitoinen ruoka täytä! Hah. Oli siinä onneksi kaikenlaista lihaakin, etten nyt aivan mainettani menetä. Graniittilinna on mukava paikka, eikä annoshintakaan ole aivan niin garmaiseva kuin keskustan fiineissä heinänasettelukuppiloissa. Annoskokokin on asiallinen. Muuten pelasi tarjoilukin, mitä nyt ensin oli hukassa Mukkeliksen bouillabaissen aioli ja sitten VP:n jälkiruokaportviini.

 

Kauhistuksen kanahäkki tätä sosiaalisen elämän määrää! Ikinä olisi arvannut, että joudun miettimään milloin nukun. Vai nukunko ikinä. Ja tomaatitkin pitäisi jo istuttaa. Samoin siivota ja oikeastaan olla vain kotona, mutta eihän tästä mitään tule, kun tapahtumaa pukkaa niin, että on suorastaan vaikea keretä kaikki tekemään. Ilmeisesti otan takaisin mennyttä aikaa. (Mitenhän tässä vielä käy? Tuleeko itku pitkästä ilosta?)